2.11.2013

Ei meno hiljene kaamoksen keskellä


Elliottilla tuli 5 vuotta täyteen viime viikolla - hip hip hooray! - minkä vuoksi edessänne on aiheeseen liittyvä pakollinen, sisällötön blogipäivitys, mielikuvitukseton pönötyskuva molemmista elukoista ja itseään toistavaa hokemista siitä, miten huikean nopeasti aika rientää. Vaikka ikää karttuu, Elliott se vain pysyy sydämeltään nuorekkaana ja pirtsakkaana, possunsydän maistuu, ja vatsa- ja pöksykarvat tuuhenevat tuuhenemistaan. Entinen (omistajan mielestä varsin outo) huomionhakumetodi, nurkassa seinää vasten hyppiminen, on vaihtunut sohvatyynyjen möyhennykseen - mikä loppujen lopuksi kuitenkin on varsin harmiton tapa verrattuna joihinkin hänen lilapöksyisen, vihreäsilmäisen kollegansa tempauksiin, joihin lukeutuvat spontaani jääkaappiin hyppiminen, ovien ja ikkunoiden aukaisu, ovien päälle hyppiminen ja niiden raapiminen ja järsiminen, ovien päälle hyppimisestä aiheutuva kattolamppujen irtoaminen, sulakekaapin oven avaus ja sen sisällön näpelöinti, (edelleen) kaiken villaisen ja neulotun esineistön totaalinen tuhoaminen, pesukoneeseen murtautuminen ja sen luukun kanssa rämppääminen sekä pehmoisten heijastimien rei'ittäminen. Ihan vain muutaman mainitakseni. Lista on loputon, mutta kaikkea ei aina voi muistaa samalla kertaa.


Herra A tuossa taannoin onnistui piristämään kaikkien elämää avaamalla pienellä raolla olleen ikkunan, josta verkko oli väliaikaisesti otettu pois käytöstä (syystä että ikkunaa ei saa kiinni kunnolla verkon ollessa paikallaan, mikä aiheuttaa jatkuvan vedon asuntoon) ja tipahtamalla 2. kerroksesta sateen pehmittämälle nurmelle, mutta tästäkin selvittiin vain omistajan lievähköllä sydänkohtauksella ja hermoromahduksella. Amos löytyi pihalta suht nopeasti fyysisesti ehjänä, mutta varsin pörröisenä ja ehkä ihan hitusen järkyttyneenä tapahtuneesta. Ainakin mouruilu ja rimpuilu oli melkoista sisään kannettaessa, mutta todennäköisesti se oli vain protesti emännälle omatoimisen ulkoilun keskeyttämisestä. Jatkossa täytyypi siis olla entistä tarkempana Amoksen älynväläysten kanssa (sitä kyllä kuvitteli olevansa täydessä hälytysvalmiudessa 24/7 jo valmiiksi). Aika ajoin tulee huokailtua itämaisen kissan omistamisen haastavuutta, mutta toisaalta eipä sitä mitään sohvaperunapersialaistakaan haluaisi.

Sopivan flutd-ruokavalion löytäminen tuottaa edelleen haasteita. Useita raakaruokia on kokeiltu, mutta Amos ei ole suostunut syömään mitään niistä. Muutama sentään kelpasi Elliottille, joten saatiin kivaa vaihtelua siihen ainaiseen possunsydämeen. Kuivaruokien kanssa on koettu lähinnä pettymyksiä: joko ruoan hinta on liian suolainen tai ruoasta aiheutuu selkeitä terveysongelmia. Viimeisimmän pettymyksen aiheutti Hill'sin leikatuille kissoille tarkoitettu kuivaruoka, jonka flutd-ravintoarvot olivat kyllä kohdallaan, mutta molempien kissojen silmät alkoivat rähmiä pahasti ja hiekkalaatikolla alkoi haista ammoniakki niin voimakkaasti, että se häiritsi kaikkia ruokakunnan jäseniä. Helpottavaa on kuitenkin, että molemmat juovat tällä hetkellä vettä riittävän ahkerasti ja nesteet myös poistuvat kropasta ilman ongelmia. Kunhan riittävästi käydään tarjontaa läpi yrityksen ja erehdyksen kautta, kenties se sopivakin ruoka tulee lopulta vastaan. Hope so, sillä aika työlästä tämä on.