Feline awesomeness

Muutamia huvittavia piirteitä näissä karvaisissa otuksissa.

1) Amoksen loputon mustasukkaisuus

Jos ihminen haluaa Amoksen nopeasti tulevan luokseen, mutta herra on esim. nukkumassa tai tekemässä jotain muuta omasta mielestään niin tärkeää, ettei ihmisen huutelulle letkauteta edes korvaa, vaan tylysti totaali-ignoorataan tuo alemman lajin edustaja, on ihmisen kannalta ainoa toimiva ratkaisu alkaa huudella ihastuneella äänensävyllä kommentteja, joissa mainitaan Elliottin nimi, esim. "Oi, mun iiihana pieni Elliott, sä oot niin söpö!!!". Elliottin kehuminen laukaisee Amoksessa järjettömän mustasukkaisuuden, ja hän ryntää salamana paikalle muistuttamaan palvelijaa omasta uskomattoman upeasta olemassaolostaan - VAIKKA olisi ollut juuri nukkumassa sylikkäin Elliottin kanssa. Pösilö. xD

Sielläkö se taas lässyttää Elliottille? *mur*

Myös puhelimessa puhuminen laukaisee usein Amoksen mustasukkaisuuspuuskan, ja lähipiiri onkin tottunut kuuntelemaan Amoksen huomionhakuista huutoa emännän äänen rinnalla. Vieraammat soittelijat, esim. liittymämyyjät, lääkärit tms. ovat välillä Amoksen taustakarjunnan vuoksi jopa varovasti kyselleet, onko nyt jollain tapaa huono hetki puhua. (Ei, satun vain työskentelemään suurten kissapetojen parissa eläintarhassa.)

2) Pyllyn lämmitys

Talvisin tässä kämpässä saattaa hieman vetää, etenkin kun ihminen tykkää myös raittiista sisäilmasta ja harrastaa sen vuoksi paljon nopeita läpivetotuuletuksia, joten molemmat karvanaamat ovat ottaneet tavaksi säännöllisin väliajoin käydä kylpyhuoneen lämpöpatterin päällä lämmittämässä takamustaan. Valitettavan usein heidän ajoituksensa osuu yksiin, ja patterin herruudesta käydään ankaraa taistelua, vaikka molemmat kyllä mahtuisivat istumaan sen päällä yhtä aikaa peräkkäin.

 Hus! Pois siitä!

 Minun patteri. Minun.

Etenkin Elliottilla on ongelmia sietää Amosta lähelläkään kyseistä patteria, ja Amos on joutunut usein julman pylly- ja häntähaukkailun uhriksi, mikä saa hänet rääkymään kuin pienen vauvan. Tämä vuorostaan on suuressa ristiriidassa hänen muuten niin machon olemuksensa kanssa.

3) OMG, melkein kuoltiin janoon ja vessahätään!!! TAAS!!!

Aina ihminen ei välitä käyttää kylpyhuonetiloja avoimin ovin, vaan arvostaa toisinaan myös yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Näinä kertoina kylpyhuoneen ovi on myös lukittava, muuten omatoimiset herrat osaavat kyllä tulla omin voimin sisään, hypätä esim. saunan oven päälle ja sieltä, mukavasta yläperspektiivistä, vesipisaroiden ulottumattomista, jakaa viisaita neuvoja (lue: huudella julmaa kritiikkiä) ja tuijottaa pistävällä, arvostelevalla katseella ihmisen vedenläträyspuuhia. Toinen kiva ajanviete on ravata uhkarohkeasti edestakaisin suihkussa olevan ihmisen ohi, ja kokeilla hyvää tuuriaan, josko vesipisarat eivät osuisikaan turkkiin haavoittavasti.

Kuitenkin ne kerrat, joina ovi lukitaan, ovat k a m m o t t a v i a. Vaikka molemmat olisivat juuri hetkeä aiemmin käyneet molemmilla tarpeillaan, heti kun vessan ovi menee lukkoon, tulee järisyttävä tarve päästä laatikolle tai vaihtoehtoisesti juomaan vettä saunan vesikiposta, vaikka muuallakin kämpässä on vettä tarjolla. Ovea raavitaan ja pidetään kovaa meteliä. Lopulta kun ovi avataan, ryntää kaksi karvaotusta hirveässä hengenhädässä hiekkisten ja vesikipon luo, seuraa pysähdys ja hetken hämmennys: "Höh, eihän mulla mitään vessahätää ollutkaan!" ja siitä toivuttuaan saattavat lipaista yhden kielellisen vettä ja poistua vessasta vähin äänin jatkamaan sitä mitä olivat olleet puuhaamassa, ennen kuin vessan ovi meni lukkoon.

Mutta saunomispäivät ne vasta onkin parhaita, 
kun pääsee maalaamaan ikkunoihin.

Ei meno hiljene kaamoksen keskellä

Elliottilla tuli 5 vuotta täyteen viime viikolla - hip hip hooray! - minkä vuoksi edessänne on aiheeseen liittyvä pakollinen, sisällötön blogipäivitys, mielikuvitukseton pönötyskuva molemmista elukoista ja itseään toistavaa hokemista siitä, miten huikean nopeasti aika rientää. Vaikka ikää karttuu, Elliott se vain pysyy sydämeltään nuorekkaana ja pirtsakkaana, possunsydän maistuu, ja vatsa- ja pöksykarvat tuuhenevat tuuhenemistaan. Entinen (omistajan mielestä varsin outo) huomionhakumetodi, nurkassa seinää vasten hyppiminen, on vaihtunut sohvatyynyjen möyhennykseen - mikä loppujen lopuksi kuitenkin on varsin harmiton tapa verrattuna joihinkin hänen lilapöksyisen, vihreäsilmäisen kollegansa tempauksiin, joihin lukeutuvat spontaani jääkaappiin hyppiminen, ovien ja ikkunoiden aukaisu, ovien päälle hyppiminen ja niiden raapiminen ja järsiminen, ovien päälle hyppimisestä aiheutuva kattolamppujen irtoaminen, sulakekaapin oven avaus ja sen sisällön näpelöinti, (edelleen) kaiken villaisen ja neulotun esineistön totaalinen tuhoaminen, pesukoneeseen murtautuminen ja sen luukun kanssa rämppääminen sekä pehmoisten heijastimien rei'ittäminen. Ihan vain muutaman mainitakseni. Lista on loputon, mutta kaikkea ei aina voi muistaa samalla kertaa.

Herra A tuossa taannoin onnistui piristämään kaikkien elämää avaamalla pienellä raolla olleen ikkunan, josta verkko oli väliaikaisesti otettu pois käytöstä (syystä että ikkunaa ei saa kiinni kunnolla verkon ollessa paikallaan, mikä aiheuttaa jatkuvan vedon asuntoon) ja tipahtamalla 2. kerroksesta sateen pehmittämälle nurmelle, mutta tästäkin selvittiin vain omistajan lievähköllä sydänkohtauksella ja hermoromahduksella. Amos löytyi pihalta suht nopeasti fyysisesti ehjänä, mutta varsin pörröisenä ja ehkä ihan hitusen järkyttyneenä tapahtuneesta. Ainakin mouruilu ja rimpuilu oli melkoista sisään kannettaessa, mutta todennäköisesti se oli vain protesti emännälle omatoimisen ulkoilun keskeyttämisestä. Jatkossa täytyypi siis olla entistä tarkempana Amoksen älynväläysten kanssa (sitä kyllä kuvitteli olevansa täydessä hälytysvalmiudessa 24/7 jo valmiiksi). Aika ajoin tulee huokailtua itämaisen kissan omistamisen haastavuutta, mutta toisaalta eipä sitä mitään sohvaperunapersialaistakaan haluaisi.

Sopivan flutd-ruokavalion löytäminen tuottaa edelleen haasteita. Useita raakaruokia on kokeiltu, mutta Amos ei ole suostunut syömään mitään niistä. Muutama sentään kelpasi Elliottille, joten saatiin kivaa vaihtelua siihen ainaiseen possunsydämeen. Kuivaruokien kanssa on koettu lähinnä pettymyksiä: joko ruoan hinta on liian suolainen tai ruoasta aiheutuu selkeitä terveysongelmia. Viimeisimmän pettymyksen aiheutti Hill'sin leikatuille kissoille tarkoitettu kuivaruoka, jonka flutd-ravintoarvot olivat kyllä kohdallaan, mutta molempien kissojen silmät alkoivat rähmiä pahasti ja hiekkalaatikolla alkoi haista ammoniakki niin voimakkaasti, että se häiritsi kaikkia ruokakunnan jäseniä. Helpottavaa on kuitenkin, että molemmat juovat tällä hetkellä vettä riittävän ahkerasti ja nesteet myös poistuvat kropasta ilman ongelmia. Kunhan riittävästi käydään tarjontaa läpi yrityksen ja erehdyksen kautta, kenties se sopivakin ruoka tulee lopulta vastaan. Hope so, sillä aika työlästä tämä on.

Uusi tuttavuus, FLUTD

Vaihtelu virkistää, joten viime aikojen satunnaiset pukluhuolet (joista blogiin ei ole ihmisorjan laiskuudesta johtuen jaksettu tarinoida) korvattiin pissa- ja kakkahuolilla. Viimeiset kolme päivää lilaäijä on tuskaillut laatikolla tiuhaan ja viimein tänään hänet ovelasti huijattiin eläinlääkärikäynnille naamioimalla homma kauppatorin pulujen ja lokkien vaanintareissuksi. Torin lintukannan vaanintaa tai ainakin intensiivistä tarkkailua toki tapahtui, mutta koppaan lukittuna, peiton alta - tuskin siis hurjan saalistajan omien toiveiden mukaisesti. Torin ihmisvilinä ja melutaso saattoivat myös pilata elämyksen. Paikallisbussi-

matkailu ei edelleenkään vaikuta olevan Amoksen mieleen. Ikävintä on kissamaisen aggressiivinen suhina, kun ovet aukeavat ja sulkeutuvat.

Aikamoinen soittelukierros piti jälleen kerran tehdä, että yleensäkin saatiin lääkäriaika samalle päivälle ja kävi kuten viimeksi, että kun 5-6 eläinlääkäriasemaa oli lopulta soiteltu läpi, yksi peruutusaika löytyi viimein PetVetistä. Viime kerrasta jäi ihan hyvät fiilikset, asiakaspalvelu oli ookoo, eikä kulkeminen julkisilla ollut mahdottomaksi tehty, joten hyvillä mielin sinne lähdettiin taas kerran. Ihminen ainakin, Amos ei niinkään.

Tapansa mukaan Amos oli järkytyksestä kankea lääkärin pöydällä, mutta niin ihanan kiltti ja helposti käsiteltävä (verrattuna esim. kotona tapahtuvaan lääkitykseen). Pissanäytettä ei valitettavasti saatu, sillä rakko olikin ihan tyhjä, joten virtsakivitukkeumahuolet lievenivät. Oppipa tumpelo omistaja myös palpoimaan oman kissansa suolistoa ja rakkoa, jotta vastaisuudessa jo kotona pystytään tekemään alustavaa diagnoosia pissa- tai kakkaongelmien laadusta. Hyvä niin. Mahtava eläinlääkäri - tällaista asiakkaan koulutusta lisää, kiitos!!!! Ei myöskään määrännyt (tod.näk. turhia) pojootteja, mikä on todella kunnioitettavaa. 

Huolet virtsakivistä siis näillä näkymin osoittautuivat turhiksi. Todennäköisempi syy ongelmiin on stressiperäinen ärsytys virtsarakossa, ja Amos sai tulehduskipulääkekuurin ja satunnaiseen ummetukseen mallasvalmistetta, joka osoittautui kotona molempien äijien mielestä aika namiksi mössöksi, kun ennakkoluuloista ensin päästiin.

Eläinlääkärin mukaan kuivaruokapainoitteisesta ruokavaliosta ei näiden ongelmien vuoksi tarvitse luopua, sillä pojat syövät lääkärin mielestä riittävän laadukasta ruokaa. Royal Caninilla ja muilla eläinkauppatasoisilla mahdollisimman vehnättömillä, soijattomilla ja kalattomilla tuotteilla jatketaan siis edelleen. Näin alkuun raksut kuitenkin liotetaan ummetuksen helpottamiseksi ja veden juomista kokeillaan lisätä muilla tavoilla. Pikaista paranemista odotellessa....

Lisätietoa FLUTDista: http://www.hillspet.fi/fi-fi/health-conditions/urinary-flutd.html

The big baby sijais"emonsa" hellässä huomassa

Gallup vol. 3

"Vaihteeksi pieni gallup: kuinka moni kissa harrastaa protestipissan sijaan protestipukluja?

Me ollaan aika mestareita tässä hommassa. Miksi pissata, kun voi puklata? Olemme sitä mieltä, että meidän orjalla ei ole vähäisintäkään oikeutta omaan elämään, ja vaikka ollessamme kotona kaksistaan meidän hiekkis olisi ok, ruokaa löytyisi ja vettä olisi jättimäinen kupillinen saatavilla, raivostumme, jos ihminen tulee takaisin kotiin pari tuntia normaalia myöhempään. Tänään olimme järjestäneet kivan yllätyksen sängylle! Wow, se oli ensimmäinen kerta, että uskallettiin puhua norjaa siellä. Hihihiii, samalla melkein hajosi pyykkikone, kun ei se jaksanutkaan pyörittää niin isoa päiväpeitettä. Ei oltais yhtään pantu pahaksemme, jos se meluava vehje olisi sanonut lopullisesti sopimuksensa irti.

Illan ehdoton kohokohta kuitenkin oli, kun emäntä istui tietokoneensa ääreen tilittämään tapahtuneesta. Se ei pystynyt kirjautumaan sisään, kun näppiksen päälle oli - yllätys yllätys - puklattu, eikä mikään näppäin enää toiminut!!! *high five* Me oltiin kuin ei tiedettäis mitään tapahtuneesta.

Wait a minute... Miksi meidän maissiviljelmät heitettiin nyt roskiin ja makkarin ovi meni kiinni?"

Toim.huom: tällä kertaa päivitys ilman kuvia poikkeusolosuhteista johtuen.

Arjen haasteita

Tiedättehän, miten kissaeläimet usein päästessään käsiksi omistajansa kallisarvoisimpaan/harvinaisimpaan/tärkeimpään/
ainutlaatuisimpaan tai korvaamattomimpaan omaisuuteen usein päättävät istua alas ja katsella kyseistä tavaraa rauhallisesti turvallisen etäisyyden päästä miettien: "Oooh wau, onpa upea esine! Sitä ei parane mennä nuuhkimaan eikä koskea edes viiksen kärjellä!"

Exactly my point: ei tapahdu tässä todellisuudessa. Sellaisia kissoja ei ainakaan täällä asu. Sen johdosta ihminen on usein joutunut työllistämään ainoaa aivosoluaan ja kehitellyt mitä erilaisimpia sisustuksellisesti enemmän ja vähemmän kauniita tapoja suojatakseen tavarat, jotka eivät välttämättä kestä kohtaamista kissaeläimen kanssa.

Tämä nyt vielä jotenkin menettelee (ulkonäöllisesti)

Tämän huushollin hullu kissanainen on myös diktaattori ja hygieniafriikki, joka ei halua, että kissat pääsevät penkomaan joka kaappiin, vaikka kaapissa ei olisi mitään herkästi särkyvää, sanottakoon esimerkiksi vaatekaapit ja keittiön kaapit, jotka sisältävät elintarvikkeita ja keittiötarvikkeita.

Kuin suoraan sisustuslehdestä.... not!

Karvapyllyillä ei luonnollisesti ole asiaa myöskään kaappeihin, joissa säilytetään vaarallisia kemikaaleja, kyseessä siis siivouskaappi. Sinne tosin harvemmin yritetään murtautua, koska siellä majailee herrojen arkkivihollinen: imuri.

Ovet, joita ei voi kahlita kiinni viereisen oven kanssa, voi "lukita" jollain isommalla (kuva yllä). Pianojalusta on sopivan painava tähän tarkoitukseen. "Entäs sitten, kun se on oikeassa funktiossaan, eli kannattelee pianoa?" No, silloin tietenkin pojat nauttivat virtuoosimaisesta pianotaituruudesta ja imevät ahneesti isoihin korviinsa jokaisen nuotin! (lue: paras pakopaikka helvetilliseltä pimputukselta on sauna, jonne on jatkuvasti vapaa pääsy)

Onhan olemassa myös ihan tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita, lapsilukkoja. Näitä on Elliottin ja Amoksen kotiin hommattu mm. Ikeasta (tuote alla olevassa kuvassa). Keskimmäisen laatikon Ikea-lapsilukon toimivuus on tismalleen yhtä hyvä, kuin alalaatikon maalarinteipin palalla, rumuudesta jokainen saa olla omaa mieltään. Kyseenalaistaa voi myös sen, kannattaako ostaa kalliita muovisia lapsilukkoja, jos teipinpalallakin selviää, ja molemmat vaihtoehdot tekevät yhtä pahaa jälkeä huonekalujen pinnoille. Poikien palvelusväki ei ole tähän päivään mennessä vielä myöskään törmännyt huonekalun ulkopuolelle kiinnitettävään lapsilukkoon, jonka ulkonäöstä voisi sanoa jotain positiivista, tai edes neutraalia.

"Mitäs me ollaan puhuttu lelulaatikoiden lukitsemisesta?!?"

Tuttu näky monessa lemmikkikodissa: alaspäin käännetyt kahvat. Pojat ovat viimein alkaneet availla ovia oikein urakalla, ja pakko oli tämäkin toimenpide tehdä asunnon oviin. Ei pitäisi enää pystyä hyökkäämään makkariin keskellä yötä ja alkaa juosta rallia nukkuvan ihmisen päältä. Amos on myös erikoistunut asunnon ulko-oven avaamisyrityksiin, kahvaan hypitään, ovea raavitaan ja huudetaan kuin viimeistä päivää. Toivottavasti välioven kahvan kääntö auttaa tähänkin. Meteli nimittäin kuuluu aika "kivasti" rappukäytävään.

"Hei, sul on tarkennus ihan pielessä, mä oon täällä 

y l e m p ä n ä!!!"

Yllä olevan kuvan lipastoon tullaan testaamaan parin viikon sisällä (lue: jos/kun henkilökunta ikinä ehtii) Ikean toisenlaista lapsilukkoa, jossa osat asennetaan laatikoiden sisään (kuva alla). Erittäin skeptisesti tämänkin viritelmän toimivuuteen suhtaudutaan, sillä Amos on älykkyydeltään Einstein-tasoa, mutta kaiken kokeilemisessa on oma hauskuutensa, ja saapahan äijä taas uusia virikkeitä.

kuva:  http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/90148691/ 

TOIM.HUOM: 

Tavoitteena tässäkin päivityksessä oli saada molemmista herroista tasapuolisesti kuvia julkaisuun, mutta Elliott, tuo liukas luikku, on alkanut vihata järkkärin läsnäoloa sen verran, että vaikka otettiin äärimmäiset metodit käyttöön (kuva yllä), mokoma karvasuikero pääsi aina livistämään.

Loppu ahmimiselle

Amoksella on pitkään ollut ikävä tapa imuroida täysi raksukippo hetkessä tyhjäksi. Tyylinä on ollut "suu täyteen ja nielaisu", pureskeluhan tunnetusti on vain nössöjä varten. Kuivaruoka on laitettu kissoille tarjolle sillä ajatuksella, että kiposta napsitaan muutama raksu silloin tällöin sinä aikana, kun emäntä on töissä. Systeemi ei kuitenkaan ole toiminut, sillä kun emäntä on aamulla töihin lähtiessään laittanut täyden kuivaruokakipon lattialle, on raksuahmatti-Amos hyökännyt salamana ruoan kimppuun ja kippo on yleensä tyhjä alle tunnissa. Käytöksellään Amos on siis aiheuttanut itselleen sekä Elliottille lievähkön nälänhädän aina iltapäiviksi. Ratkaisu ongelmaan löytyi viime visiitillä Zooplus-sivustolle. Henkilökunnan silmiin osui tuote nimeltä Cat Activity Fun Board. Se on ollut käytössä kohta kuukauden ja tulokset ovat erinomaisia. Amos syö raksuja yhden kerrallaan ja välillä jopa pureskelee! Aivan mahtavaa. Uusi hupitarjotin viihdyttää karvaäijää myös öiseen aikaan ja emäntäkin saa olla rauhassa. Pikselivideo puhukoot puolestaan.

Näin MacGyver sen tekisi

Säilyttääkseen edes viimeiset rippeet mielenterveydestään ja lopettaakseen univelan kertymisen poikien emäntä, joka on lopen uupunut kuuntelemaan Amoksen huutoa, on viime viikon kysellyt neuvoja kissanomistajakollegoilta, Amoksen kasvattajalta sekä käynyt tapaamassa homeopaattia. Amoksen ääntelyn kuultuaan moni on ollut sitä mieltä, että kyseessä on vain itämaiskolli, jolla on paljon kevättä rinnassa. Kysymys kuuluu: kuinka kauan Amoksen kevät vielä jatkuu?
Homeopaatilta saatiin mukaan purkki Valerianaa (sekä emännän että kissan käyttöön), mutta ennen sen kokeilua koitetaan vähentää Amoksen mahdollista hiekkalaatikkostressiä ja lisätä aktivointia. Valerianan käyttö kissalle olkoon ihan viimeinen keino. Lisäksi alettiin taas kasvattaa ruohoa sisällä, jotta sateisina ja kylminä päivinä, jolloin ei mennä pihalle, Amos saa silti päivittäisen ruohoannoksensa vatsan toiminnan parantamiseksi. Aktivointi, josta Amos pitää tällä hetkellä eniten, on paperinarun noutaminen.

Entinen kopallinen heiluriovi-hiekkalaatikko sai väistyä uuden omatekoisen laatikon tieltä. Tätä DIY-laatikkoa ei paljon ehditty suunnitella, ja tulos on sen näköinen: pari edullista säilytyslaatikkoa vastatusten ja kaapin kätköistä löytyneillä koukullisilla vaijereilla yhteen, saksilla reikä kansiosan päätyseinään (siinä menivät hyvät Fiskarssit pilalle...) ja jeesusteippiä peittämään mahdolliset terävät reunat.


Yllättävää kyllä, SE TOIMII!!!! Pojat onneksi vähät välittävät siitä, että laatikko kuuluu ulkonäkökategoriaan "ugly as a butt". Oviaukko on riittävän ylhäällä, jotta Amos ei saa kaavittua hiekkaa pihalle. Lisäksi tämä hiekkalaatikkoratkaisu on kaikkia aiempia lemmikkieläinliikkeistä hommattuja laatikoita korkeampi, ja molemmat pojat voivat seistä ja istua laatikolla niin, etteivät korvat edes koske kattoon. Aiemmissa kopallisissa laatikoissa piti kumarrella. Hienoa on myös se, että aukon korkeasta sijainnista johtuen liikenne hiekkalaatikolle sujuu paljon rauhallisemmin ja harkitummin.


Uusi hiekkalaatikko on läpikuultavaa muovia, joten nyt Amos näkee hyvin asioida laatikolla myös öiseen aikaan ja pystyy samalla tarkkailemaan mitä ulkopuolella tapahtuu. Elliottilla on vähän totuttelemista läpinäkyvyyteen, sillä hänelle on yksityisyys ollut aina tärkeämpää, mutta toivotaan, että hänkin sopeutuu. Molemmat ovat käyttäneet hiekkalaatikkoa hyvällä menestyksellä alusta asti.

----------

Tänään käytiin myös ulkoilemassa. Elliott jaksoi kierrellä puistoa lähes tunnin, Amokselle ihme kyllä riitti 20 minuuttia. Emäntä ei ollut uskoa silmiään, kun herra niin lyhyen aikaa ulkoiltuaan tassutti ihan oma-aloitteisesti kotiovelle. Ehkä sillä oli pisuhätä.

Ulkoilusta tekee tällä hetkellä todella haastavaa se, että kaikki puskat ovat täynnä jos jonkinmoista untuvikkoa, jotka houkuttavat poikia suuresti. Helpointa on oikeastaan pitää pojat koko ajan parin metrin päässä ja fleksi lukittuna, ettei tarvitse järjestää hautajaisia pienille linnunaluille.


Tänään Elliottia kohtasi outo näky pihalla. Joku oli tiputtanut eväänsä maahan. Asiaa kummasteltiin toden teolla ja pälyiltiin tarkkaavaisesti ympärille, jos joku, joka tietäisi asiasta olisi vielä lähistöllä. Kaunis valko-ruskea hiirivainaa siirrettiin pois kulkuväylältä ja matka jatkui. Elliott uskaltautui tänään ensimmäistä kertaa puiston ulkopuolelle. Jalkakäytävän viertä kulkiessamme vastaan pyöräili pieni ala-asteikäinen tyttö, joka Elliottin nähdessään pysähtyi, jäi hetkeksi katselemaan kissaa ja kysyi: "Onko toi kissa vai koira?" Toivotaan, että valjaat ja fleksi hämmensivät kysyjää, muuten saa olla todella huolissaan nuorison eläintuntemuksesta.

"Vai koira, pah! Mikä loukkaus!" Elliott luimistelee.