Odottavan aika on pitkä

"Ulko-ovi, aukea..... nyt!....... NYT! Ei. *huokaus* Entäs.... NYT? How about.... n-n-n-n-now! Ei... Huoh.. Joko mennään? Koska mennään? Miksei mennä nyt? Niinku, heti? Mennäänks jo? Voisko toi ulko-ovi aueta jo? Koska me mennään? Ollaanko me menossa?

MM-NÄÄÄÄÄH!!!

Joo, oot kattonut, että avaimet on mukana jo kolme (3) kertaa. Voisko toi ovi jo aueta? Kun mä riittävästi vain tuijotan ja mnääyn, niin kyllä se k o h t a aukee.. Kato nyt kun sfinksimäisen tyylikkäästi tässä odotan.

MNÄÄÄÄÄH!

Nyt menox jo! Pystyn lähes jo maistamaan ruohopuklun suussani...."

Ollaan nättejä

Saimme seuraavanlaisen tunnustuksen Robyn Rimppakintulta:

"You are beautiful -tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. :) Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!" Balineesiprinssin toimitus jakaa tunnustuksen eteenpäin kelle tahansa, joka sen haluaa.

Julkaisemattomia kuvia löytyykin tällä kertaa sopivasti useampia, sillä pääsiäisen aikana suoritettiin kevään ensimmäiset valjastelut ja kamerakin oli mukana.

Ensialkuun etenkin Amosta jännitti: naapurin pihassa oli vene, joka oli suojattu isolla pressulla. Tuulessa heiluva pressu sai aikaan epäluuloisia katseita ja paikoilleen jähmettymisen. Veneen ohi päästiin lopulta palveluskunnan sylissä häntä pörrössä ja selkäkarvat pystyssä.

Ihmeelliseen ulkomaailmaan totuttautuminen pitkän talven jälkeen vaati taas paljon paikoillaan pönöttämistä, tuijottamista ja ilman nuuhkimista. Ja kärsivällisyyttä palvelusväeltä.

"Katos vaan! Ruohokin kasvaa nykyään puissa!?" *mässyti mässyti* Makukin oli varmaan vähän muuttunut, sillä havupuu jätettiin parin haukkauksen jälkeen rauhaan...

Ihan kissoja varten kotipihaan ja puistoon on asennettu metallisia tassunlämmitys-alustoja. Kuinka huomaavaista!

Tasapainoilua aidalla. (Ei kerrota Amokselle, mutta emäntä joutui pitämään huterahkoa aitaa pystyssä jalallaan, sillä se alkoi huojua pelottavalla tavalla trapetsitaiteilija-möhkäleen hypättyä sen päälle.)

Nuuhkimiseen voi kulua yllättävän (henkilökunnan mielestä tuskastuttavan) paljon aikaa. Tarkka, useamman minuutin pituinen pää alaspäin suoritettu analyysi paljasti, että joku on käyttänyt kissakiveä talven aikana. OMG.

"Moikka aurinko, moikka pulut ja lokit! Long time no ocean."

Vakavamielistä posetusta

Puolen tunnin ulkoilun jälkeen minileijona muisti olevansa paikan valtias ja otti lunkimmin. Ihan itse käveltiin pelottavan, tuulessa heiluvan pressun ohi kotiovelle.

Epe nautti pitkään kevätauringon paisteesta kissakivellään.

Rankan ulkoilun jälkeen onnellinen kissa nukahti tiukalle kerälle.

Tähän voisi jopa tottua

Amos: "Tyytyväisenä tässä möllöttelen. Meillä on nyt ihan kissanpäivät. Tämän viikon emäntä hengailee taas kotioloissa enemmän kuin normaalisti. Palvelutaso on parantunut huimasti, hyvää sapuskaa on saapunut Saksanmaalta ja hiekkalaatikkokin on moitteettomassa kunnossa. Ei tarvi edes jatkuvasti mäkättää. Yhteisiä leikkihetkiä on enemmän, uusia rapinahiiriä liikkuu sohvan ja sängyn alla (ja osa vielä kaapissa odottamassa hännän typistystä), ja uusia herkullisen tuoksuisia nahkahuiskiakin (mainos: kolme yhden hinnalla Mustista ja Mirristä) on ilmaantunut leluvarastoomme. Se entinen olikin ihan naurettavan näköinen, kun nahkasuikaleita oli jäljellä vain yksi kappale. Mitäs tekevät niistä niin syötävän hyviä."

"Täällä on viime aikoina rampannut jatkuvasti väkeä, ja ollaan päästy parinakin päivänä ulkoilemaan yhtä aikaa Elliottin kanssa puistoon. On ollut kieltämättä vähän pelottavaa kulkea vieraiden ihmisten kanssa pihalla, mutta eiköhän siihen vähitellen totu. Elliott ei tietenkään ole moksiskaan, se antaa kenen tahansa olla fleksinpitelijänä. Mua taas vähän epäilyttää kaikki ja menen aika matalana, mahakarvat maata viistäen. Muistiini on tallentunut liian monia traumaattisia tilanteita, kun on tullut naapureita (ja heidän koiriaan) vastaan pihalla. Eilenkin sattui jotain yllättävää ja järkyttävää, kun olin ihan vain kaksistaan emännän kanssa ulkoilemassa. Käveltiin puistossa kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä läheisen talon pihasta hyökkäsi meitä kohti irrallaan oleva kääpiöpinseri aggressiivisesti räksyttäen. Koiran haju- ja näköaistissa oli onneksi sen verran vikaa, ettei se huomannut muuta kuin emännän, vaikka olin siinä ihan parin metrin päässä tiukasti nurmikkoon painautuneena. Juuri kun piski oli hyökkäämässä kiinni palvelijani jalkoihin, se huudettiin vihaisesti takaisin omaan pihaansa. Huh huh. Siinä olisi voinut käydä pahasti. Koiralle siis, jos se olisi käynyt emäntäni kimppuun ja minun olisi pitänyt puuttua asiaan."


Elliott: "Itse olen viime päivinä testaillut emännän asettamien sääntöjen ehdottomuutta. Muun muassa tälle hyllylle ei jostain syystä saisi kiivetä. En ymmärrä. Olenhan kevyt kuin höyhen. Emäntä sanoo, että kaikki tämän talouden hyllyt pysyvät seinässä vain pyhällä hengellä. Ei ole sellaisia täällä kyllä nähty. Joka tapauksessa me kissat vaadimme parempia seinämateriaaleja ja luotettavampia hyllykiinnityksiä! Ei ole kiva, kun hyllyt tipahtelee tassujen alta. Ihan läskiksihän sitä alkaa itsensä kohta tuntea."

"Vänttisiä olen nyt ehtinyt testaamaan vähän rankemmilla otteilla ja havainnut, että niistä pääsee pakenemaan suht näppärästi. Testi suoritettiin sisätiloissa, sillä enhän haluaisi aiheuttaa tarpeetonta stressiä palvelijallemme. Testiä seuranneella ulkoilukerralla vyötärölenkki tuntui oudon tiukalta. Vai olenko vain syönyt liikaa possunsuikaleita?"

Vakoillaan naapureita!

Viimevuotiset kesänaapurit ovat taas maisemissa. Tuollainen hirveä kuvakin (yllä) saatiin otettua likaisen ikkunan läpi, vaikka haastavaa se oli. (Joko pitää TAAS pestä ikkunat?) Huhtikuun lopulla alkoi tuttu kujerrus kantautua keittiön ikkunan viereisestä isosta vaahterasta, ja kun kissat ja emäntä palasivat maalta kaupunkiin pari päivää sitten, huomattiin, että pesä on kunnostettu ja pariskunta jo hautomispuuhissa. Tässäpä ympärivuorokautinen live-luontodokkari pojille seurattavaksi. Etenkin Amos viettää paljon aikaa naapureita kytäten, mutta kun pulujen kujerrus yltyy huippuunsa, on ikkunan äärellä kaksi uteliasta silmäparia.

Voi kuinka jännää!

Kuvassa pojilla on päällä uudet Vänttis-valjaat, jotka odottivat postilaatikossa lomaltapalaajia. Niitä on ehditty testaamaan jo yhden kerran myös ulkoilmassa ja mitään valittamisen aihetta ei ainakaan tähän mennessä ole ilmennyt. Kissat tuntuvat tykkäävän valjaiden pehmeästä materiaalista, ja valjaiden repimistä on esiintynyt tavallista vähemmän. Vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Tänään neuroottinen emäntä käänsi myös ympäri oman sohvansa luettuaan Siriuksen surullisesta kohtalosta. Laiskat sohvanvalmistajat olivat jättäneet myös MissMiseryn sohvaan 1-2 cm:n pituisia törröttäviä niittejä, ja meni ainakin tunti, kun kaikki oltiin naputeltu vasaralla siisteiksi ja peitetty pariin kertaan jeesusteipillä. Nyt voi taas olla levollisin mielin.

Ota kiinni jos saat

Kauniin kevätpäivän kunniaksi kissojen palvelija päätti sairastua flunssaan. Kun on kuumetta lähes 39 astetta ja sanoinkuvaamattoman tukkoinen olo, sängyssä makaaminen useimmiten tekee olosta vain entistä kurjemman. Tälllöin voi askarrella kaikkea pientä ja kevyttä, ei mitään liikaa aivotoimintaa vaativaa, ja hoitaa pois rästihommia, joita on lykännyt viikkokausia. Kuten Vänttis-valjaiden tilaaminen. Naiivi ihminen kuvitteli mittojen ottamisen olevan piece of cake, ja hoidettu pois alta aikayksikön. Vaan väärin luuli, ja kerta tuskin on viimeinen. Vasta ostettu, oudontuoksuinen mittanauha herätti suurta levottomuutta pojissa. "Miksi se yrittää hirttää meidät?" Helposta mittaustuokiosta tulikin varsinainen kissajahti, ja mittanauhaa tuskin jatkossa muistetaan hyvällä. Amos ei malttanut olla hetkeäkään paikoillaan, ja Elliott pujahteli käsistä kuin sukkela lumikko ja ilmiselvästi nautti takaa-ajettuna olemisesta. Pako päättyi Catmaxin huipulle, josta molemmat karvaäijät suostuivat laskeutumaan alas vasta, kun vehnänoraskippo otettiin esille. Onneksi lahjonta toimii aina näiden herrojen kohdalla.

Miljoonan mittausyrityksen jälkeen ihmisellä oli lopulta jonkinlaisia suuntaa-antavia lukuja paperilla, ja valokuvia, jotka myös voivat auttaa valjaidentekijää mittatilaus-valjaiden askartelussa. Nyt vain odotellaan puiston kuivumista ja uusia hienoja Vänttisiä.

Pojat ovat kovin närkästyneitä, kun ihminen on kotona, mutta ei tee yhtikäs mitään. Siitä kuuluu vain kamalia niisto- ja köhimisääniä, jotka saavat kovia ääniä inhoavan Amoksen käkättämään ärsyyntyneenä. Aktivointisuunnitelma oli loistava: vedettiin hirveä ralli pitkin kämppää, niin että keittiön pöydällä ollut huonekasvi lensi alas. Hups, ihan vahingossa kaatui. Mitenkähän ne pojat osasivatkaan taas arvata, että kuumeisena ihminen juuri eniten halajaa päästä imuroimaan multaa lattioilta? Mutta tulipa taas yksi rästihomma tehtyä ja vaihdettua kokonaan uudet mullat kasville.

Valjastreeniä

Alivalottuneiden pikselimössö-videoiden sarja saa jatkoa: Amos totuttelee valjaisiin leikin lomassa.

Kärpäsmetsällä

Elliott ja emäntä viettivät jälleen viikon maaseudun rauhassa kesän vehreydestä nauttien, kunnolla syöden, riittävästi nukkuen ja ahkerasti lenkkeillen. Kuten moni kissanomistaja tietää, kissan kanssa lenkkeily harvemmin on yksinkertaista pisteestä A pisteeseen B siirtymistä, ja useimmiten tulee monenmoista mutkaa matkaan, jolloin ulkoiluttajalta vaaditaan todella pitkää pinnaa.

Aluksi meno voi näyttää näinkin lupaavalta. Vauhtia riittää ja katse on suuntautunut kauas eteenpäin. Emäntä myhäilee jo voitonriemuisena.

Kunnes yllättäen: "STOP! Hei, mä taisin kuulla jotain! Mitä se oli?"

"Pitää palata takaisin päin. Se pörinä tulee jostain täältä..."

"Haa! Kärpänen!"

Vaaniminen kestää ja kestää. Odotellessaan prinssin muuttuvan kivettyneestä patsaasta takaisin liikuntakykyiseksi kissaksi, aikansa kuluksi emäntä hätistelee pois päänsä yllä kieppuvia raivostuttavia paarmoja.

"Olipas nopea kärpänen. En saanut kiinni.
Mutta niitä on VARMANA lisää täällä jossain!"

Loppumatka etenee etanavauhtia, sillä herra on keksinyt uuden jännittävän saaliseläimen.

Huimia seikkailuja

"Kuten palvelusväki jo kertoi, mulla oli tosi hauskaa maaseudulla. Kaupunkiin verrattuna siellä kyllä lääniä riitti, ja aina löytyi jotain uutta tutkittavaa. "
"Lopulta ne vieraat ihmisetkin oli ihan kivoja, tai ainakin kun oltiin ulkona ei mua haitannut, vaikka joku muu oli hihnan päässä. Ihan jees tyyppejä, vaikka mä aluks niille sähisin. Pääasia, että sai ulkoilla paikassa, jossa ei ollut koiria, ei liikenteen melua eikä pyöräilijöitä, joista mä en tykkää yhtään."

"Mua on pitkään kiusattu siitä, miten vieraantunut mä olen luonnosta - en muka huomaa lintua, vaikka se istahtais pään päälle - mutta näytinpä niille ja todistin väitteet vääriksi. Musta tuli metsän poika, sankar' jylhän kuusiston."

"Tässä kuvassa mä vahdin valtakuntaani. Kaahasin tuohon puuhun pusikon läpi taluttaja perässä raahautuen. Sepäs ei osannut yhtään arvata, mitä mun päässä liikkui, se oli niin nopeeta toimintaa. Kieltämättä hiukan huono puuvalinta: nuori ja erittäin pihkainen mänty. Jälkeenpäin mun mahakarvat oheni hieman, kun tuo niuhottaja-emäntä ei halunnut jättää niitä pihkatakkuja mun turkkiin. Höh. Ne tuoksui hyvältä."

"Ylhäällä ollessani en oikeen hiffannut, missä ne portaat alas on. Jonkin aikaa etsiskelin niitä, muttei näkynyt. Lopulta mulle haettiin sellaiset hianot tikapuut puuliiteristä, ja niitä pitkin mä laskeuduin arvokkaasti alas, kuten arvoiseni herran sopiikin."

"Siitä lähtien on puihin kiipeily ollut mun suurin intohimoni. Melkein joka puuta on pakko kokeilla. Ja kun me tultiin takas kaupunkiin, mä osasin jo väijyä räkätinpoikia ja puluja (käkätin samalla tapaa kuin Mauno) ja uskalsin kiivetä meiän oman pienen puistikon tammiin."

"Emäntä ei taida olla hirveen innoissaan tosta mun uudesta kiipeilyharrastuksesta. Se on vaan kade, kun ei ite pääse kiipeileen yhtä ohuille oksille kuin mä. Kiipesin sellaseen isoon tammeen, ja kappas vaan, se naru mikä kulkee mun perässä jäi kiinni yhteen oksantynkään. Vaiks kui väänsin ja käänsin niin ei irronnut. Sitten emäntä haki pitkän kepin jostain ja yritti tökkiä sitä irti. Turha toivo! Ohikulkijat katteli, että mikä hullu kissantökkijä siellä pusikossa oikein on. Otettiin kuitenkin ihan rauhallisesti, ei se ihminen edes panikoinut, koska sillä oli vapaapäivä, eikä ollut kiire mihinkään. Mäkin istuskelin ja kattelin maailmaa oman aikani siellä ylhäällä. Yhtäkkiä meni tasapaino, ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, roikuin pelkästään etutassujen varassa oksasta. Positiivista tuossa oli ainoastaan se, että äkillisen liikkeen johdosta hihna sentään irtosi oksasta. Hyvästi julma maailma, ajattelin, kun viimeinenkin kynsi menetti otteensa. Mutta arvatkaa mitä? Vaikka tuo emäntä normaalisti on maailman pahin mämmikoura, se sai mut ilmalennosta kiinni! Humpsahdin näppärästi ja pehmoisesti sen syliin, ja lenkkeily jatkui normaalisti. Taisi fleksi jotenkin vioittua tuon episodin jälkeen, sillä aina kun tultiin lähelle mitä tahansa loistavaa kiipeilykohdetta, se meni yhtäkkiä jumiin. Hyvin harmillista."

"Kaupunkiin paluun jälkeen mä oon kovasti koittanut selittää emännälle, et voitais sisustaa kämppää vähän enemmän maalaishenkiseksi. Mä voisin hoitaa multahommat ja se vois kylvää, että me saatais oma pelto tänne kotipesään. Tänään yritin jo aloittaa tätä proggista, mutta meille tuli vähän erimielisyyksiä mullan oikeasta sijoittamisesta. Mun mielestä se saa olla lattialla, eikä vaikeasti tavoitettavilla ylähyllyillä jossain purkeissa, missä kasvaa joitain turhia rehuja, jotka ei maistu edes kovin hyvältä. Olen kokeillut. Pahaa on. Sitten se teki turhaksi kaiken mun rankan työn, ja kutsui esiin sen pahuuden olennon, joka majailee eteisen kaapissa, syömään mullat pois lattialta. Sitten se itekin söi vähän ja oli taas vähän paremmalla mielellä kaiken kiukuttelun jälkeen. Nyt me ollaan jo kuin ei mitään olis tapahtunut, ylimpiä ystävyksiä. Eihän kukaan nyt mulle voi vihainen olla."

Akrobaatin taidonnäytteitä

Jotta yleisö saisi edes jonkinlaisen kuvan Elliottin loputtomasta riehumisenergiasta, MissMisery päätti ikuistaa treenisession (nykyään hännättömän) Karvaotuksen kanssa. Siinä nähtiin muunmuassa taidokkaita kuperkeikkoja sohvan selkänojaa pitkin saalis etukäpälissä. Samalla esiteltiin Hertalta saatuja hienoja valjaita ja balineesihäntää kaikessa pörheydessään.

Viksu poika

Henkilökunta voi ylpeänä kertoa havainneensa äärimmäisen vilkasta aivotoimintaa nuorukaisen pääkopan sisällä. Naksutinkoulutus on alkanut menestyk-
sekkäästi. Elliott on osoittautunut välkyksi pojaksi, joka ei tarvitse montakaan toistoa oppiakseen uusia temppuja. Tähän mennessä ollaan opittu mm. menemään jakkaran päälle kiltisti istumaan ruokaa odotellessa sen sijaan, että emännän valmistellessa ruoka-annosta pyörittäisin taukoamatta jaloissa kurkku suorana huutaen.

Jatkuva kissanhiekkojen imurointi vessan lattialta kyllästytti sen verran ihmisosapuolta, että katsottiin aiheelliseksi myös opetella katetun hiekkalaatikon heilurioven käyttö. Se oli piece of cake. Hyvästi jatkuva imurointi!

Henkilökunta on tyytyväinen ja erittäin helpottunut löydettyään viimein monen yrityksen ja erehdyksen kautta laadukkaan, hajustamattoman ja tuskin lainkaan pölyävän hiekkamerkin. Edullisuudesta ei tässä tapauksessa voida puhua, mutta pääasia että sekä kissa että omistaja diggaavat. Sitä ostettiinkin sitten kerralla ainakin puolen vuoden satsi, kun oli kerrankin auto käytössä niin ei tarvi jatkossa autottoman selkä vääränä raataa 15 kilon säkkien kanssa.

Lisäksi Elliott treenaa valjaiden käyttöä. Brittineiti Hertta lahjoitti ystävällisesti vanhat punaiset pentuvaljaansa Elliottille. Tyttöjen väri ei ainakaan vielä näyttäisi suuresti haittaavan prinssiä. Keväämmällä voidaan alkaa sitten tehdä tutkimusretkiä ulkomaailmaan. Ensimmäinen valjaisiin pukeutuminen aiheutti huvittavan näköistä rodeohevosmaista hyppelyä. Erinomainen sopeutumiskyky on kuitenkin Elliottin parhaita puolia, ja jo toisella sovituskerralla valjaiden olemassaoloa tuskin huomattiin. Attaboy!