Feline awesomeness

Muutamia huvittavia piirteitä näissä karvaisissa otuksissa.

1) Amoksen loputon mustasukkaisuus

Jos ihminen haluaa Amoksen nopeasti tulevan luokseen, mutta herra on esim. nukkumassa tai tekemässä jotain muuta omasta mielestään niin tärkeää, ettei ihmisen huutelulle letkauteta edes korvaa, vaan tylysti totaali-ignoorataan tuo alemman lajin edustaja, on ihmisen kannalta ainoa toimiva ratkaisu alkaa huudella ihastuneella äänensävyllä kommentteja, joissa mainitaan Elliottin nimi, esim. "Oi, mun iiihana pieni Elliott, sä oot niin söpö!!!". Elliottin kehuminen laukaisee Amoksessa järjettömän mustasukkaisuuden, ja hän ryntää salamana paikalle muistuttamaan palvelijaa omasta uskomattoman upeasta olemassaolostaan - VAIKKA olisi ollut juuri nukkumassa sylikkäin Elliottin kanssa. Pösilö. xD

Sielläkö se taas lässyttää Elliottille? *mur*

Myös puhelimessa puhuminen laukaisee usein Amoksen mustasukkaisuuspuuskan, ja lähipiiri onkin tottunut kuuntelemaan Amoksen huomionhakuista huutoa emännän äänen rinnalla. Vieraammat soittelijat, esim. liittymämyyjät, lääkärit tms. ovat välillä Amoksen taustakarjunnan vuoksi jopa varovasti kyselleet, onko nyt jollain tapaa huono hetki puhua. (Ei, satun vain työskentelemään suurten kissapetojen parissa eläintarhassa.)

2) Pyllyn lämmitys

Talvisin tässä kämpässä saattaa hieman vetää, etenkin kun ihminen tykkää myös raittiista sisäilmasta ja harrastaa sen vuoksi paljon nopeita läpivetotuuletuksia, joten molemmat karvanaamat ovat ottaneet tavaksi säännöllisin väliajoin käydä kylpyhuoneen lämpöpatterin päällä lämmittämässä takamustaan. Valitettavan usein heidän ajoituksensa osuu yksiin, ja patterin herruudesta käydään ankaraa taistelua, vaikka molemmat kyllä mahtuisivat istumaan sen päällä yhtä aikaa peräkkäin.

 Hus! Pois siitä!

 Minun patteri. Minun.

Etenkin Elliottilla on ongelmia sietää Amosta lähelläkään kyseistä patteria, ja Amos on joutunut usein julman pylly- ja häntähaukkailun uhriksi, mikä saa hänet rääkymään kuin pienen vauvan. Tämä vuorostaan on suuressa ristiriidassa hänen muuten niin machon olemuksensa kanssa.

3) OMG, melkein kuoltiin janoon ja vessahätään!!! TAAS!!!

Aina ihminen ei välitä käyttää kylpyhuonetiloja avoimin ovin, vaan arvostaa toisinaan myös yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Näinä kertoina kylpyhuoneen ovi on myös lukittava, muuten omatoimiset herrat osaavat kyllä tulla omin voimin sisään, hypätä esim. saunan oven päälle ja sieltä, mukavasta yläperspektiivistä, vesipisaroiden ulottumattomista, jakaa viisaita neuvoja (lue: huudella julmaa kritiikkiä) ja tuijottaa pistävällä, arvostelevalla katseella ihmisen vedenläträyspuuhia. Toinen kiva ajanviete on ravata uhkarohkeasti edestakaisin suihkussa olevan ihmisen ohi, ja kokeilla hyvää tuuriaan, josko vesipisarat eivät osuisikaan turkkiin haavoittavasti.

Kuitenkin ne kerrat, joina ovi lukitaan, ovat k a m m o t t a v i a. Vaikka molemmat olisivat juuri hetkeä aiemmin käyneet molemmilla tarpeillaan, heti kun vessan ovi menee lukkoon, tulee järisyttävä tarve päästä laatikolle tai vaihtoehtoisesti juomaan vettä saunan vesikiposta, vaikka muuallakin kämpässä on vettä tarjolla. Ovea raavitaan ja pidetään kovaa meteliä. Lopulta kun ovi avataan, ryntää kaksi karvaotusta hirveässä hengenhädässä hiekkisten ja vesikipon luo, seuraa pysähdys ja hetken hämmennys: "Höh, eihän mulla mitään vessahätää ollutkaan!" ja siitä toivuttuaan saattavat lipaista yhden kielellisen vettä ja poistua vessasta vähin äänin jatkamaan sitä mitä olivat olleet puuhaamassa, ennen kuin vessan ovi meni lukkoon.

Mutta saunomispäivät ne vasta onkin parhaita, 
kun pääsee maalaamaan ikkunoihin.

Amos 4 vuotta

(klikkaa isommaksi)

Iso-Äijä täyttää tänään 4 vuotta. Onneksi olkoon! Kauhean lihaksikas ja jäntevä möhkäle hän on edelleen, painaa tällä hetkellä 5,6 kg. Joku itämaiskolleista enemmän tietävä osaisi varmaan sanoa, onko tuo paljon, vähän vai sopivasti. Tuntuu, ettei tuo ole tajunnut kasvuiän loppuneen ollenkaan. Vai onko kyseessä vain pakkomielteinen kehonrakennus? Pari vuotta sitten tuli törmättyä näyttelyssä Amoksen isään, Pekkoon, ja jo silloin tuli todettua, että Amos oli isukkiansa selvästi kookkaampi. Tällä lihasmassalla onkin helppo pomppia ovien päälle ja harrastaa sellaista akrobatiaa, että Elliottia hirvittää katsella vierestä. Laiskasta blogin päivitystahdista voi päätellä, että mitään maailmaa mullistavaa ei ole tapahtunut, vaan karvaherrojen elämä senkun jatkuu tavalliseen ja tuttuun tapaan villasukkia ja lapasia varastellessa, wc-paperia silputessa ja emännän kämppää karvatessa. Life is good.

Elliott a.k.a....

 Lyttänäpylly

Pumpulipöksy

(näissä kuvissa jahdataan kamerasta 

seinille heijastuvia valopisteitä)

Valkoinen valas/Moby Dick

Valopilkut kaamoksen keskellä

Hetkeksi täytyy pysähtyä ja miettiä miten onnekas onkaan saadessaan elää näin kauniiden ja suloisten otusten kanssa. Monesti, kun elämä heittelee sitruunaa sitruunan perään, karvakavereiden läsnäolo on ainoa asia, joka saa suupielet edes hetkeksi nousemaan ylöspäin. He ovat onnekkaan tietämättömiä kurjista asioista, tai eivät ainakaan niistä näytä turhaa murehtivan. Heidän ansiostaan on masentavina kaamospäivinäkin noustava ylös, vaikka ei jaksaisi, he kannustavat toimimaan, vaikka pienintäkään valonsädettä ei näkyisi ja kiittävät hyvin tehdystä työstä hurisemalla, puskemalla ja järjestämällä huvittavia tempauksia, joilla pakottavat sinut nauramaan. Vaistotessaan, että ihmisen on paha olla he käyttäytyvät kiltimmin (ainakin silloin tällöin) ja tulevat syliin lämmittämään. Aika velikultia.

Miten tälle voi olla vihainen?

Se on niin ihana pyllerö..

...koominen touhottaja, veikeä pelle...

...erityisen söpö kieroon katsoessaan...

...ja se saattaa yhtäkkiä alkaa tapella takajalkansa kanssa
kesken hiirijahdin. Herttainen pösilö!

Luonnonvaloa - viimeinkin!

Elliottin ja Amoksen ihmiselle esitetään usein kysymys: "Miksi et kuvaa enää ihmisiä?" Syy on yksinkertainen. Miksi kuvata ihmistä, jos voi kuvata jotain näin kaunista? Ihan sydän pakahtuu Elliottia katsellessa.

Karvaterapiaa

Miten uupuneena sitä välillä tuleekaan kotiin töistä, miten täynnä ikäviä tunteita, vihaa, ärtymystä, kyllästymistä kanssaihmisten omahyväisyyteen ja röyhkeyteen. Pettymys ihmiskuntaan saattaa kasvaa jättimäisiin mittoihin. Onneksi on olemassa nelijalkaisia ystäviä.

Kotiintulo näinä päivinä on ihanaa. Ovella on vastassa kaksi karvaterapeuttia, jotka saavat sinut hymyilemään pelkällä olemassaolollaan. Ne eivät anna sinulle lupauksia, jotka kerta toisensa jälkeen rikotaan, eivät valehtele, eivätkä kieroile selkäsi takana. Korkeintaan yrittävät harhauttaa sinua varastaakseen nakin lautaselta. Ne lämmittävät syliäsi, ja muistuttavat perusasioiden tärkeydestä. Leikkisä asenne, riittävä lepo ja terveellinen ravinto - muuta ei tarvita. Onni koostuu uskomattoman pienistä ja yksinkertaisista asioista. Sinua rakastetaan ehdoitta, sillä olethan maailman paras ruokakupin täyttäjä, huiskan heiluttaja ja hiekkiksen putsaaja.

Gurut päiväunilla

Ei hetken rauhaa

Amos: "Kamala paparazzi! Menis pois! Kuka hullu pystyy nukkuun tällaisessa salamanvälkkeessä?"

Amos: "Tää on SUN vika, Epsu!!! ÄLÄ OLE NIIN SÖPÖ! Se ei lopeta kuvaamista i k i n ä, jos sä oot tollanen!!!"

Elliott: "Siis, mitä, hä? Mä näin niiiiin ihanaa unta...."

Mutta, pieni Pugh-Pugh, olet sinäkin söpö!

Amos: "Ja komia! Mutta Elliott saa haistella nyt mun varpaanvälejä, ettei se oo enää liian söpö nukkuessaan."

Vauvasöpöilyä

Ylisöpöys-varoitus! Jos et halua vauvakuumetta, parasta siirtyä äkkiä muille sivustoille.

Amos on aika mammanpoika. Pentueen kookkain. Siitä tulee vielä aika järkäle. Nyt jo ihan jättimäiset tassut! ;)

Äippä hoitaa.

Osaa se kyllä jo itsekin. *söps*

Oi, mikä herkullinen suklaaraitajalka! Tulee mieleen Aino-suklaajäätelö. Nam! Note to self: älä toiste mene katsomaan kissanpentuja nälkäisenä.

Terrve kaveriiii!

Elliott ja emäntä toivottavat sydämellisesti tervetulleeksi uuden perheenlisäyksen ja odottavat kärsimättömänä hänen saapumistaan. Saammeko esitellä: FIN*Kuuran Pyörre (OSH c 22), itämainen lyhytkarva, kutsumanimeltään Amos. Aivan syötävän suloinen lila klassinen tabby poika.

Myös Amoksen sisaruksista ja äidistä räpsittiin otoksia, tässä muutamia näytteitä onnellisesta perhe-elämästä.

Timbeeeeer!!!! Ryhmätyö tuottaa tulosta: äippä saatiin selätettyä. Kovin ihailtavaa tuo Loiste-emon kärsivällisyys. Emon selätys -kuvassa kameraan katsoo Amos.

Vauhtia, vilinää ja vilskettä pienten tassujen...

Hyvä äiti kun on, Loiste katsoo velvollisuudekseen imettää vielä,
vaikka liharuokaan on siirrytty aikapäiviä sitten.

Amos irvistää! Wääk!