Kun kissa ampiaisen tapasi

Näin siinä sitten taas kävi. Amppari pääsi lentämään parvekkeelta sisään ja jonkun tassu osui sen tielle. Sitten saatiin ihastella kaksinkertaiseksi paisunutta vasenta etutassua. Ei tuo menoa tuntunut haittaavan, sillä jo tunnin päästä tapahtuneesta sankarimme juoksenteli iloisesti ympäriinsä tavalliseen tapaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

"Mutta olkaa varovaisia, arvoisat lajikumppanit, ettei öttiäinen pistä suuhun tai kaulaan. Siitä voi seurata jotain niinkin kamalaa kuin eläinlääkärivisiitti!" *kauhun puistatus*

Käyttäisit, idän mies, ohvia!

Nam nam, makoisaa pukluruohoa.

Mmm... *slurps*

Höh?? What the...?

Ngäägghh!!! Irti, pirulainen!

Ouch! :/

Vadelmapensaan valtiaat

Henkilökunnan kuluttaessa jälleen yhtä kesälomapätkäänsä on blogin päivitystahdin lisäksi myös poikien ulkoilumäärä hetkellisesti noussut. Joka päivä molempien kanssa on valjasteltu vähintään puoli tuntia. Amos päättää yleensä itse lähteä kohti kotiovea jo 20 minuutin valjastelun jälkeen, mutta pienellä suostuttelulla (esim. leikittämällä pitkällä heinänkorrella tms.) on herra saatu kääntymään uudelle puistokierrokselle. Elliott puolestaan asuisi mieluummin kokonaan ulkosalla, ja hänet pitää rimpuilevana kantaa pois puistosta, kun emännän mielestä on aika palata sisälle.

Multitasking hoituu Amokselta. Silmä kovana ihmisiä vahtiessa voi haukata heinää aina välillä.

Puistoon pysähtyy harmittavan usein muiden ihmisten "riemuksi" ns. pyöräileviä puistokemistejä tekemään asiaan kuuluvaa tankkausta. Nämä usein kovin meluisat ja käytökseltään arvaamattomat vierailijat vaativat poikien mielestä tiukkaa silmällä pitoa. Oikeastaan poikien pelko vieraita ihmisiä kohtaan johtuu nimenomaan kohtaamisista tällaisten örveltäjien kanssa. Eikä varsinaista kohtaamistakaan ole välttämättä tapahtunut: riittää, että joku vaan tulee huutamaan puistoon, kun pojat ovat valjastelemassa, vaikka olisivatkin toisessa päässä puistoa. Se jo saattaa aiheuttaa pysyviä traumoja pienelle eläimelle.

"Ai mitäkö teen? Keräilen punkkeja - ihan sun iloksesi."

Viime aikoina pojat ovat jostain syystä herättäneet poikkeuksellisen paljon kiinnostusta myös ihan tavallisissa ohikulkijoissa. Tämä ei tietenkään ole ollut karvaherrojen mielestä mitenkään miellyttävää, sillä he vierastavat kovasti tuntemattomia ihmisiä, ja saavat etenkin polkupyörillä lähestyvistä ihmisistä paniikkikohtauksen. Hyvää treeniä viikko silti on ollut ja pientä tottumista vieraisiin ihmisiin ehkä on jo havaittavissa.

Eräänä päivänä havaittiin jopa jonkinlainen mielenhäiriö, kun ulospääsystä suunnattomasti riemastunut Amos lähti kipittämään ensimmäistä vastaantulijaa, isoa mustaa pystykorvaa kohti iloisesti häntä pystyssä. Henkilökunta yritti hämmentyneenä jarrutella innostunutta karvaäijää. Hassu myös oli koiran reaktio, sillä Amoksen huomatessaan se elehti leikkiin kutsuvasti. Tylsät eläintenulkoiluttajat kuitenkin pilasivat kaiken, koira ohjattiin muualle, emäntä sai huokaista helpotuksesta, ja Amos siirtyi kärpäsjahdin pariin.

"My name is Amos and I'm a shorthair. Oriental shorthair."

Hämmentävän moni ohikulkija on Amoksen nähdessään kysynyt: "onko se siamilainen?" Tämä on henkilökunnan mielestä kovin kumma kysymys. Luulisi ihmisten ensimmäisenä yhdistävän siamilaisiin kissoihin nimenomaan naamiovärityksen, mutta näköjään kansan kissatietämyksessä on paljon parantamisen varaa. Kun jatkossa henkilökunta lopulta saa tarpeekseen typeristä kysymyksistä, ulkoillessaan Amos laitetaan kantamaan kylttiä, jossa lukee "Olen itämainen lyhytkarva, EN siamilainen".

Lempikivellä on loikoiltu joka päivä. Sen ympärillä pörrää paljon kärpäsiä, joita on kiva läpsiä, ja kiveltä on hyvä tarkkailla myös muita kulkijoita: puiston vakioasukasta, isoa jänistä, sekä ihmisiä, koiria, lintuja ja oravia.

Yhtenä päivänä eräs ennestään tuntematon naapurin mummo tuli katselemaan Elliottia lähempää, ihaili sinisiä silmiä, ja kertoi kiven historiasta, miten se on tullut siihen ja miten sitä on käännelty ympäriinsä aikain saatossa. Kuulemma hänenkin kaksi kissaansa olivat aikanaan viettäneet kiven päällä paljon aikaa. Historiallinen kissakivi, siis. Mummon lähdettyä Elliott tuijotti henkilökuntaa hämmästyneenä ja suorastaan loukkaantuneena: miten emäntä saattoi noin kauan jutella muukalaisen kanssa - ja mikä pahinta - paljastaa Elliottin nimen täysin vieraalle ihmiselle? Outrageous!!!

"Tämä on vadelmaviidakon ympäröimä pyhä kissakivi.
Pysy sinä, ihminen, poissa tältä."

Jotain jännittävääkin tapahtui viimeisimmällä ulkoilukerralla. Molemmat pojat tekivät ensimmäistä kertaa kasvokkain tuttavuutta naapurin liikavarpaisen mustan maatiaisen, Hiilen, kanssa. Hiili paistatteli päivää talonsa rappusilla isäntänsä kanssa, ja tuli katsomaan poikia uteliaana, kun ohitimme rappusia. Elliottille Hiili jopa naukui emännän mielestä suht ystävällisesti. Elliott ei tosin käsittänyt asiaa samalla tavalla, ja Hiili sai sähinää vastaukseksi. Luimistelua ja jäykistynyttä pörhistelyä emäntä jaksoi katsoa aikansa, kunnes kantoi patsaaksi kangistuneet kissansa omalle kotiovelle. Sisällä alkoi uhmakas mouruaminen, turvallisesti (lue: raukkamaisesti) hieman viiveellä, kun pahimmasta paikasta oli päästy, eikä vihollinen tuijottanut enää silmiin. Mutta ainakin emännän mielestä ihan mukavan leppoisa maatiaismöllykkä tuo Hiili.

...vaikka näyttää se ehkä vähän joltain taistelukissalta. Pitbull-kissa.
On sillä häntäkin, se ei vaan näy kuvassa. :)

"Hui kauhia, mikä ilmestys!"

(klikkaa isommaksi)

Tunnustus

Saimme tällaisen Happy Cat -tunnustuksen. Kiitos, Kolmen Komppania! Tunnustuksen saajan tulee blogissaan kertoa 5 asiaa, jotka tekevät iloiseksi. Koska tämä useimmissa blogeissa jo on, emme nimeä uusia saajia. Kuka tahansa kellä tätä ei vielä ole, saa poimia sen omaan blogiinsa halutessaan.

1. Lepo

Ei ole mitään mukavampaa, kuin ottaa oikein rennosti auringon lämmittämällä kivellä (purppuratuomen kukkaloistosta nauttien), rapulla tai joka kissan unelmien löhöpaikalla: säkkituolissa.

Näppärä kissa osaa jopa piehtaroida kiven päällä.

"Ai että, ai että..."

Muista tyylikäs asento myös nukkuessasi!

2. Herkuttelu

Possunsydän on poikien ykkösherkkua, mutta raittiissa ulkoilmassa mikä tahansa ruoka maistuu hyvältä.

"Nam, mikä öttiäinen!"

3. Kiipeily

Joka puuta pitää kokeilla!

Aina ei kuitenkaan jaksa ihan latvaan kiivetä. Mitkä huikeat näkymät tästä puolen metrin korkeudesta!

4. Ystävyys

Ystävä on aina tukena ja turvana ja rauhoittaa
mieltäsi pörhistelyn hetkellä.

5. Huonekasvit

Niiden seassa voi leikkiä viidakkokissaa.

"Ehkä maistoin, ehkä en."

Keskikesän juhlava ulkoilu

"Vaikka yleensä kritisoin tuon palvelijan toimia aika rankasti, täytyy myöntää, ettei se kuitenkaan ihan läpeensä paha ole. Tultiin juuri ehkä parhaimmalta kaupunkimaisemissa tapahtuneelta ulkoilulta ikinä. Oli harvinaisen hiljaista: autoja meni vain pari minuutissa, pyöräilijöitä vain muutama ja vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan. Tai ei kirjaimellisesti "vastaan". Aika kaukaa ne meidät aina kiertää, koska mä olen varmaan vaan niin pelottava niiden mielestä, ettei ne uskalla tulla lähelle. Niiden jalat vain tutisee, kun ne kohtaa mun häijyn ja jäätävän Mynthon-katseen (ks. kuva yllä). 

Toisin sanoen, tänään sain kulkea ihan rauhassa pihalla ilman häiriötekijöitä, mikä oli äärimmäisen miellyttävää. Viivyttiin raittiissa ulkoilmassa lähes pari tuntia. Parasta tämän päivän lenkkeilyssä oli se, että emäntä antoi mun (yrittää) kiivetä niin moneen puuhun kuin halusin. Kokeilin ainakin seitsemää eri tammea, yhtä vaahteraa ja kolmea koivua. En nyt ihan tosissani ollut tän kiipeilyn suhteen tänään. Aina vaan metri tai pari runkoa ylös ja siinä hengailin vähän aikaa ja pomppu alas. Ei huvittanut oksille mennä, emäntäkin varmaan oli iloinen siitä. Ja kun yhdestä puusta oli laskeuduttu, kirmasin hullunkiilto silmissä seuraavaan puuhun.

Kohtasin myös lukuisia saaliseläimiä: pörriäisiä juhannusruusuissa, tiaisia, räkättejä ja harakoita puissa ja pusikoissa ja puluja nurmikolla ja soratiellä. Aloitin pienimmästä ja siirryin siitä heti isoimpaan, eli puluun. Jätin tiaiset, räkätit ja harakat tällä kertaa rauhaan, kun niillä näytti olevan meneillään jonkinlainen sota, mitä kuitenkin oli kiinnostava seurata. Olisihan siitäkin helposti saaliin voinut napata, kun olivat niin keskittyneitä toistensa jahtaamiseen. Harmillista kyllä, pulu, jonka perään ryntäsin monta kertaa, huomasi aina perässäni narun päässä tömistelevän emännän ja menetin loistavan paistin. Oma suojavärikään ei ehkä ole paras mahdollinen näin kesäaikaan. Talvella voisi olla paremmat tsänssit napata jotain - kunhan mun päälle ei pueta mitään huutavan räikeetä."

Nokosilla rankan ulkoilun jälkeen

Kärpäsmetsällä

Elliott ja emäntä viettivät jälleen viikon maaseudun rauhassa kesän vehreydestä nauttien, kunnolla syöden, riittävästi nukkuen ja ahkerasti lenkkeillen. Kuten moni kissanomistaja tietää, kissan kanssa lenkkeily harvemmin on yksinkertaista pisteestä A pisteeseen B siirtymistä, ja useimmiten tulee monenmoista mutkaa matkaan, jolloin ulkoiluttajalta vaaditaan todella pitkää pinnaa.

Aluksi meno voi näyttää näinkin lupaavalta. Vauhtia riittää ja katse on suuntautunut kauas eteenpäin. Emäntä myhäilee jo voitonriemuisena.

Kunnes yllättäen: "STOP! Hei, mä taisin kuulla jotain! Mitä se oli?"

"Pitää palata takaisin päin. Se pörinä tulee jostain täältä..."

"Haa! Kärpänen!"

Vaaniminen kestää ja kestää. Odotellessaan prinssin muuttuvan kivettyneestä patsaasta takaisin liikuntakykyiseksi kissaksi, aikansa kuluksi emäntä hätistelee pois päänsä yllä kieppuvia raivostuttavia paarmoja.

"Olipas nopea kärpänen. En saanut kiinni.
Mutta niitä on VARMANA lisää täällä jossain!"

Loppumatka etenee etanavauhtia, sillä herra on keksinyt uuden jännittävän saaliseläimen.