Maalla, osa 3: Sammalta, kaarnaa ja neulasia

Henkilökunnan työkiireistä johtuvan väsymyksen ja laiskuuden takia blogin päivitys on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta lyhyestä virsi kaunis: pojat voivat edelleen mainiosti, mitä nyt pitkä hellejakso on menoa vähän rauhoittanut ja pienentänyt ruokahalua. Kuten Amoksen kasvattaja viisaasti arveli, Amoksen kevät loppui kuin loppuikin juhannukseen ja yöhuutelu on nyt vähentynyt huomattavasti. Hiekkalaatikko-ongelmatkin ovat poistuneet itse tehdyn laatikon myötä.

Palataan vielä ajassa pari kuukautta taaksepäin toukokuuhun. Tässä pieni kuvakooste poikien ulkoiluhetkistä maaseudulla. Ensin kuvia pihapiiristä...

Kuvia metsäretkeltä...

"MÄÄÄÄÄ?! Mitä täällä on tapahtunut?" Amos kauhistelee metsäkoneen tekemää tuhoa.

"MÄÄ löysin kolon!"

"No johan pomppas!"

Copycat

Tunnustus

Saimme tällaisen Happy Cat -tunnustuksen. Kiitos, Kolmen Komppania! Tunnustuksen saajan tulee blogissaan kertoa 5 asiaa, jotka tekevät iloiseksi. Koska tämä useimmissa blogeissa jo on, emme nimeä uusia saajia. Kuka tahansa kellä tätä ei vielä ole, saa poimia sen omaan blogiinsa halutessaan.

1. Lepo

Ei ole mitään mukavampaa, kuin ottaa oikein rennosti auringon lämmittämällä kivellä (purppuratuomen kukkaloistosta nauttien), rapulla tai joka kissan unelmien löhöpaikalla: säkkituolissa.

Näppärä kissa osaa jopa piehtaroida kiven päällä.

"Ai että, ai että..."

Muista tyylikäs asento myös nukkuessasi!

2. Herkuttelu

Possunsydän on poikien ykkösherkkua, mutta raittiissa ulkoilmassa mikä tahansa ruoka maistuu hyvältä.

"Nam, mikä öttiäinen!"

3. Kiipeily

Joka puuta pitää kokeilla!

Aina ei kuitenkaan jaksa ihan latvaan kiivetä. Mitkä huikeat näkymät tästä puolen metrin korkeudesta!

4. Ystävyys

Ystävä on aina tukena ja turvana ja rauhoittaa
mieltäsi pörhistelyn hetkellä.

5. Huonekasvit

Niiden seassa voi leikkiä viidakkokissaa.

"Ehkä maistoin, ehkä en."

Maalla, osa 2: Battle zone

Muistikortin sisältöä on taas saatu vähän pengottua. Palatkaamme siis ajassa taaksepäin pari viikkoa, jolloin pojat ja emäntä nauttivat olemassaolostaan maalaisidyllissä. Tällä kertaa vuorossa on sisäkuvia.

Monesti aiemmin on kerrottu, miten kovasti aurinkoläikät vetävät puoleensa karvaäijiä. Tämä kuvasarja alkaa siitä, kun Amos löytää oman kuuman löhöpaikan lattialta.

(klikkaa isommaksi)
"Mikäs olikaan likainen? Tassu... *lick lick lick* Ai niin, pylly!"

Oh my gosh! Amos huomaa, että Elliottilla on vieressä paljon parempi aurinkoläikkä: säkkituolissa! Ensin ollaan niin hyvää pataa. "Joo, kyllä sä tähän saat tulla, Amos." *lick lick*

Hetken päästä on toinen ääni kellossa ja tassu nousee veljeä vastaan...

"ROAAAARR! Mä olin ensin tässä säkkituolissa!"

"Pois siitä nyt, hus hus!"

Raivoisa hyökkäys korkealta ja kovaa.

Amos ei keinoja kaihda säkkituolin herruudesta kamppaillessaan. Nyt on tosi kyseessä, on käytettävä viimeinen oljenkorsi. "Skunk attack!!!"

Tuimia katseita ja salamannopeita iskuja satelee puolin ja toisin. Lopulta Elliott perääntyy. Skunk attack vie jälleen Amoksen voittoon.

(klikkaa isommaksi)
Se tietää mistä naruista vetää.

Maalla, osa 1

Blogi on ollut aivan heitteillä useamman viikon, koska kissat ja palvelusväki ovat viettäneet paljon aikaa maaseudulla jumalan selän takana, kaukana sivistyksestä ja teknologiasta. Ei nettiä, ei pahemmin myöskään telkkarin tuijotusta - vain puhdasta maalaisilmaa, auringonpaistetta, kevätsadetta ja linnunlaulua. Ainakaan pojilla ei tuntunut olevan mitään vastaansanomista asiaan.

Ensimmäiset päivät maalla olivat sateisia ja kylmiä. Ulos oli silti AIVAN pakko päästä, vaikka se tarkoittikin pukeutumista kamalaan puseroon. Ihmisväen mielestä pojat olivat suorastaan juhlallisen näköisiä ja komeita herrasmiehiä yksinkertaisessa villapaidanhiha-asusteessaan. Pojat luonnollisesti olivat vaatteista hieman eri mieltä.

Alkukankeutta rappusilla: täällä on kylmää ja kosteaa, me ei tästä kyllä mihinkään liikuta!

Whoa! Pisaroita!

Elliott, hienoherra, ei voi kuvitellakaan laskevansa
neljättä koipea märälle nurmelle.

Joka pensas ja puu oli syytä nuuhkia läpikotaisin ja flehmeneitä nähtiin runsaasti. Ahkerasti ovat seudun irtokissat kuseksineet paikat läpi.

Rankka ulkoilu "extreme"-olosuhteissa vaatii vastapainoksi totta kai kunnon levon. Mielellään mahdollisimman monessa eri asennossa. Kissan unenlaatu on tunnetusti suoraan verrannollinen siihen, mitä pienemmälle ja tiukemmalle kerälle se pystyy itsensä kiertämään.

Joulukuvia

Palataan ajassa hieman takaisin päin, jouluun. Henkilökunta sai ruhtinaalliset 4 päivää vapaata joulun vuoksi ja suuntasi kotiseudulle juhlan viettoon. Pojat tulivat tottakai mukaan. Kaupallista joulua ei ole aikoihin enää vietetty MissMiseryn lähipiirissä, mutta joululahjaksi - aivan mahtavaksi sellaiseksi - voidaan lukea 2 kg sian ja naudan palapaistilihaa kissoille sekä ilmaiset kyydit rannikolta yli 300 kilometrin päähän ja takaisin. Näin säästyttiin vaivalloiselta matkanteolta julkisilla kulkuvälineillä ankarassa pakkassäässä. Phew!

Autossa ei 4-5 tunnin ajomatkoilla hiljaista hetkeä tullut. Menomatkalla oli alusta loppuun äänessä Elliott, jolle automatkailu kissaboksissa on ahdistavuuden huippu. Amos veti lyhyehkön soolo-osuuden puolessa välissä matkaa, etteivät ihmiset vaan unohtaisi, että hänkin on mukana. Emännän yllätykseksi Amos, joka tähän asti on ollut aina hiljaa sekä autossa että junassa, valitti koko tulomatkan takaisin rannikolle ja Elliott oli vuorostaan hiljempaa. Elliottin hiljaisuus johtui siitä, että hän sai jälkimmäisellä automatkalla olla noin tunnin emännän sylissä valjaissa ja kyllästyttyään siihen palasi oma-aloitteisesti takaisin boksiin ja oli loppumatkan lähes rauhallinen.

Visiitit maaseudulle ovat muuten, paitsi automatkailun osalta, pojille kovin mieleisiä, sillä omakotitalossa on mahtavia, pitkiä kiihdytyskaistoja ja monipuolisia ralliratoja, joihin ei heti kyllästy. Eräs niistä lähtee olohuoneesta, jatkuu keittiön ruokapöydän yli takkahuoneen puolelle, jossa ponkaistaan keinutuolin kautta takan päälle, sieltä alas kylpyhuoneen suuntaan, josta nopea käännös oikealle ja eteiskäytävän kiitorataa pitkin takaisin olkkariin, nojatuolien selkänojia pitkin levysoittimen päälle, josta kaiuttimen kautta pianon päälle, sitten hyppy telkkarin päälle ja lopuksi ikkunan ääreen lintuja katselemaan. Tätä tonttuilua ihmisväki seurasi neljä päivää.

Ulkonakin käytiin kaksi kertaa. Lähinnä, jotta jatkuva ulos ruinaaminen loppuisi ja pojat tajuaisivat, että myös maaseudulle tulee talvi. Nämä sangen pikaiset valjastelukerrat olivat lähinnä vain happihyppyjä ja kestivät tuskin yhtä minuuttia, koska pakkasta oli jonkin verran, ja se ei herroja hirveästi miellyttänyt, Elliottia ainakaan. Miten poikien luonne-ero näkyikin taas niin selkeästi tässäkin tilanteessa! Elliott inhosi lumen kylmyyttä, käveli huvittavassa haara-asennossa varpaitaan harotellen ja muistutti lähinnä Disneyn Bambia liukkaalla jäällä. Utelias poika Amos hyppäsi suin päin 30 sentin syvyiseen puuterilumeen, mutta hurjapäinen tutkimusmatkailija pelastettiin nopeasti sisätiloihin lämmittelemään.

Sitten kuvamateriaalin vuoro. Ensin lintubongailua. Kissatelkkarista tuli jännää ohjelmaa koko joulun, toisin kuin kaksijalkaisten telkusta, jossa oli uusintaa uusinnan perään.

"There's some kinda force field, can't get thru..."

Aina vaan hyvää ohjelmaa

"Hei, kato! Sopisko mulle tällanen vihree fleda?"
"Hiljaa nyt! Mä koitan arvioida kestäiskö toi ripustus 5 kilon lisäpainon.."

Unta saatiin suojaisassa, lämpimässä pesässä. Sinne mahtui mainiosti kaksi kissaa pötköilemään.

Elliott oivalsi oven päälle hyppäämisen. Ja Amos oli katsomassa. Henkilökunta on asiasta todella "riemuissaan", sillä omassa asunnossa kaikki kissoilta turvaan laitettu tavara on nyt vain yhden hypyn päässä.

"Tääkö on pieni d? Ihan yhtä iso se on kuin kaikki muutkin!"

"Minen tyyyyyyyk-käääää maksaloorastaaa....."

"Hirvee duuni oli syödä nää vehnänoraat. Molemmille oli oma jättimäinen nurmikko kasvatettu."

Sukuloimassa

Tottakai kotiseudulla piti kierrellä esittelemässä uutta vauvaa sukulaisille. Krista-neidillä oli ollut kova ikävä poikia ("Elmoa" ja "Olliottia") - etenkin sitä pienempää rotanhäntäistä - ja he saivat nyt viettää kokonaisen iltapäivän yhdessä juosten ja leikkien ympäri taloa ja valjasteluakin kokeiltiin.

Elliottin ja Amoksen kanssa tehtiin myös visiitti emännän isoäidin luo. Taisikin olla pitkä aika siitä, kun muori oli viimeksi päässyt leikittämään kissanpoikaa, ja tapaaminen selvästi tuotti suurta iloa sekä leikittäjälle, että leikkijälle. Amos ei pahemmin ujostele, vaan on aina valmis leikkimään, oli narun päässä kuka tahansa. Poikia sai vierailun ajan vahtia silmä tarkkana, sillä asunto oli täynnä pieniä, helposti särkyviä koriste-esineitä, ja etenkin täyteen sullotut ikkunalaudat ja piirongin päälliset vetivät uteliaita poikia magneetin tavoin puoleensa.

Kun väsy lopulta iski, Elliott vetäytyi päivälevolle tyynyn alle nojatuoliin.

Samaan aikaan sohvalla...