13.1.2010

Joulukuvia

Palataan ajassa hieman takaisin päin, jouluun. Henkilökunta sai ruhtinaalliset 4 päivää vapaata joulun vuoksi ja suuntasi kotiseudulle juhlan viettoon. Pojat tulivat tottakai mukaan. Kaupallista joulua ei ole aikoihin enää vietetty MissMiseryn lähipiirissä, mutta joululahjaksi - aivan mahtavaksi sellaiseksi - voidaan lukea 2 kg sian ja naudan palapaistilihaa kissoille sekä ilmaiset kyydit rannikolta yli 300 kilometrin päähän ja takaisin. Näin säästyttiin vaivalloiselta matkanteolta julkisilla kulkuvälineillä ankarassa pakkassäässä. Phew!

Autossa ei 4-5 tunnin ajomatkoilla hiljaista hetkeä tullut. Menomatkalla oli alusta loppuun äänessä Elliott, jolle automatkailu kissaboksissa on ahdistavuuden huippu. Amos veti lyhyehkön soolo-osuuden puolessa välissä matkaa, etteivät ihmiset vaan unohtaisi, että hänkin on mukana. Emännän yllätykseksi Amos, joka tähän asti on ollut aina hiljaa sekä autossa että junassa, valitti koko tulomatkan takaisin rannikolle ja Elliott oli vuorostaan hiljempaa. Elliottin hiljaisuus johtui siitä, että hän sai jälkimmäisellä automatkalla olla noin tunnin emännän sylissä valjaissa ja kyllästyttyään siihen palasi oma-aloitteisesti takaisin boksiin ja oli loppumatkan lähes rauhallinen.

Visiitit maaseudulle ovat muuten, paitsi automatkailun osalta, pojille kovin mieleisiä, sillä omakotitalossa on mahtavia, pitkiä kiihdytyskaistoja ja monipuolisia ralliratoja, joihin ei heti kyllästy. Eräs niistä lähtee olohuoneesta, jatkuu keittiön ruokapöydän yli takkahuoneen puolelle, jossa ponkaistaan keinutuolin kautta takan päälle, sieltä alas kylpyhuoneen suuntaan, josta nopea käännös oikealle ja eteiskäytävän kiitorataa pitkin takaisin olkkariin, nojatuolien selkänojia pitkin levysoittimen päälle, josta kaiuttimen kautta pianon päälle, sitten hyppy telkkarin päälle ja lopuksi ikkunan ääreen lintuja katselemaan. Tätä tonttuilua ihmisväki seurasi neljä päivää.

Ulkonakin käytiin kaksi kertaa. Lähinnä, jotta jatkuva ulos ruinaaminen loppuisi ja pojat tajuaisivat, että myös maaseudulle tulee talvi. Nämä sangen pikaiset valjastelukerrat olivat lähinnä vain happihyppyjä ja kestivät tuskin yhtä minuuttia, koska pakkasta oli jonkin verran, ja se ei herroja hirveästi miellyttänyt, Elliottia ainakaan. Miten poikien luonne-ero näkyikin taas niin selkeästi tässäkin tilanteessa! Elliott inhosi lumen kylmyyttä, käveli huvittavassa haara-asennossa varpaitaan harotellen ja muistutti lähinnä Disneyn Bambia liukkaalla jäällä. Utelias poika Amos hyppäsi suin päin 30 sentin syvyiseen puuterilumeen, mutta hurjapäinen tutkimusmatkailija pelastettiin nopeasti sisätiloihin lämmittelemään.

Sitten kuvamateriaalin vuoro. Ensin lintubongailua. Kissatelkkarista tuli jännää ohjelmaa koko joulun, toisin kuin kaksijalkaisten telkusta, jossa oli uusintaa uusinnan perään.


"There's some kinda force field, can't get thru..."

Aina vaan hyvää ohjelmaa

"Hei, kato! Sopisko mulle tällanen vihree fleda?"
"Hiljaa nyt! Mä koitan arvioida kestäiskö toi ripustus 5 kilon lisäpainon.."


Unta saatiin suojaisassa, lämpimässä pesässä. Sinne mahtui mainiosti kaksi kissaa pötköilemään.

Elliott oivalsi oven päälle hyppäämisen. Ja Amos oli katsomassa. Henkilökunta on asiasta todella "riemuissaan", sillä omassa asunnossa kaikki kissoilta turvaan laitettu tavara on nyt vain yhden hypyn päässä.

"Tääkö on pieni d? Ihan yhtä iso se on kuin kaikki muutkin!"

"Minen tyyyyyyyk-käääää maksaloorastaaa....."

"Hirvee duuni oli syödä nää vehnänoraat. Molemmille oli oma jättimäinen nurmikko kasvatettu."

3 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Voi ei, teillä on sitten automatkailu samanlaista konserttia kuin meillä! Me on yritetty ottaa se positiiviselta kannalta, "jos me ollaan nyt jo totuttu kitinään takapenkillä niin ihmismuksujen kanssa on sitten joskus niiiin helppoa" ;) (Paitsi jos/kun se tulee kissan kitinän LISÄKSI..)

Ralliradat ovat kyllä ihan parasta reissuissa! Hieno laulu, sitäkö Amos veti autossakin?

Kuinka tuo nurmikko onkin noin tuuhea. Meidän rehuviljelmä näyttää aika säälittävältä, mutta voi johtua siitä että eräät ei malta odottaa sen kasvamista vaan syövät (lue: repivät) kuormasta..

Aira kirjoitti...

Meillä ei menomatka ollut niin paha, molemmat protestoivat vain matkan aluksi, max. 30 min.
Mutta takas tullessa... Kisu olisi ilmeisesti tahtonut jäädä maalle mummolaan, niin vihainen se oli! Toista tuntia hirveää rääkymistä, kyllä oli hermot kireellä. Onneksi ei sentään koko matkaa huutanut, oisin varmaan jo vipannut sen ikkunasta ulos.

Lendi kirjoitti...

Itse mielummin ottaisin Micille tuon huutamisen kun kakan ja pissan siivoomiset :/ Hän siis voi pahoin autossa ja on jopa rajoittanut hiukan meidän reissailua tuon vaivan vuoksi. Enää ei oksenna kun saa siihen lääkkeen, mutta toisesta päästä sitten laulaa.
Olen ihan vihreänä kun teillä on tuollainen paikka mihin mennä ;)