Uusi pesä

Postista käytiin tänään noutamassa Brodeeraus FunkyCatista kissoja varten tilattu pesä. Heti, kun paketti saatiin auki ja purettua sängylle, pojat syöksyivät testaamaan tuotetta.

Kyllä kelpaakin tuollaisessa laiskanlinnassa nyt vetää sikeitä (huomaa Amoksen tyylikäs nukkuma-asento). Pesä ylitti emännän odotukset moninkertaisesti: se on muhkeampi kuin kuvitella saattoi, kaksi pientä kissaa mahtuu sinne mainiosti ja väriin ollaan myös erittäin tyytyväisiä. Suomalainen käsityö rules!

Vieteriukko ja Duracell-pupu

Henkilökunta on onnesta soikeana: pojat ovat kavereita! Nujakointi on koko ajan etenemässä leikkimielisempään suuntaan. Sähinää ja murinaa esiintyy yhä harvemmin. Pojat jahtaavat vuorotellen toisiaan, vetävät niin päätöntä rallia pitkin kämppää, että taitaa olla turha olla huolissaan Elliottin lihomisesta, vaikka se vetäisi Amoksen energia-
pitoisia penturuokia.

Näin pojat aloittavat aamunsa. Välillä käydään nuuhkimassa, mitä se toinen siinä mässyttää, mutta todetaan, että aika samaa tavaraa se taitaa olla, syödään omasta kiposta vaan. Kun on saatu murua navan alle, alkaa painishow.

"Auts!" "Mitäs kävelet päin mun tassua!"
Kyllä Amos puolensa osaa pitää.

Leluista etenkin nahkahuiska on Vieteriukon mieleen. Lihaksikas pikkumies sinkoilee kepeästi valonnopeudella ympäriinsä ja rikkoo säälimättä fysiikan lakeja. Kyllä emännän nyt kelpaa, kun on kotona kaksi energiapakkausta, jotka auliisti auttavat kaikissa kotitöissä. Etenkin sängyn petaamiseen ja hiekkalaatikoiden siivoukseen nämä raavaat miehet osallistuvat mielellään. Miten sitä onkaan ikinä selvinnyt ilman? Aikaa työn suorittamiseen täytyy varata ainakin tuplasti, jos pikku apulaiset hääräävät mukana, mutta pääasia, että kaikilla on hauskaa.

Hiirenkantoa aamutuimaan

Isoveli valvoo

Väliaikainen aselepo

Iltapäivällä ei kumpikaan poika jaksa enää sähistä, murista tai antaa piikkivitosta. On aika vetäytyä päikkäreille, Elliott omaan nojatuoliinsa olkkariin, ja Amoskin löysi mieleisensä mukavan ja suojaisan nukkumapaikan makkarista päiväpeiton alta. Yleensä henkilökunta ei katso suopeasti kissan kaivautumista petivaatteiden sekaan, mutta menköön nyt tällä kertaa (kyllä, henkilökunta tietää katuvansa tätä päätöstä myöhemmin). Se kun oli ainoa paikka, mistä Elliott ei jaksanut ajaa Amosta pois. Uteliaana kierteli päiväpeiton alla olevan möykyn ympärillä, nuuhki, tökki hellästi tassulla, makasi hetken vieressä odottamassa, jos se rääpäle sieltä itse kaivautuisi ulos. Mutta se oli varmaan jo nukahtanut, eikä liikahtaisi moneen tuntiin, paitsi jalkoja venytelläkseen ja kylkeä kääntääkseen, joten Elliottkin luovutti. Henkilökuntakin saa hetken hengähtää.

Tilanne on tällä hetkellä hitusen parempi. Elliott ei enää skitsoile yhtä paljon kuin kaksi päivää sitten (sähisi ja murisi kaikelle, mm. lattialla vierivälle pallolle) ja alkaa vähitellen kai tottua uuden kissan tuoksuun. Henkilökunta koittaa saada Elliottin purkamaan ylimääräiset aggressionsa herra Kettuun. Sille saa antaa turpaan niin paljon kuin sielu sietää. Feromonisuihke on ehkä hiukan myös auttanut Elliottia, mutta mitään radikaalia muutosta parempaan ei ole havaittavissa.

Amos onneksi on reipas ja rohkea poika. Helpottavaa oli huomata, että Amos osaa hyvin puolustaa itseään Elliottin äksyillessä. Varmuuden vuoksi Elliottin kaulaan kuitenkin laitettiin tiu'ulla varustettu kaulapanta, että Amos kuulee missä isoveli liikkuu, eikä joudu väijytykseen.

Rankkaa on

Korvaeläin nro 2 esittäytyy

"Moikka kaikille! Mä olen Amos. Olen 3 kk vanha. Tykkään syömisestä, kärpäsjahdista, hiekkakylvyistä ja tietokoneen näppiksen järsimisestä. Tulin tänne vaan laittamaan teille videomuodossa pari tyylinäytettä siitä, miten jahtaan CatDanceria. Pahoittelen videoiden huonoa laatua, otettu halpisdigipokkarilla. Enivei, tehokasta toimintaa, vai mitä? Se on tosi cool lelu, jos vaijerin pitelijällä vaan riittää energiaa vispaamiseen. Viimesessä videossa on ääninäyte. Tuli nimittäin taas vaihteeks nälkä kesken leikin. Mul on meinaan ihan pohjaton maha, voisin vaan syödä 24/7. Niin, ja tuosta yläpuolella olevasta kuvasta vielä sen verran, että älkää nyt luulko, että mulla oikeesti on noin iso kuono. Se johtuu laajakulmasta. LAAJAKULMASTA, I tells ya! (Korvat oikeasti on isot)."

Alien encounter

Elliott: "Tänään tuli vieraita ihmisiä käymään ja niillä oli mukana pieni boksi. Ja mitä boksissa oli? Jotain liikkuvaa ja karvaista, ja se sanoi pienellä äänellä miau. En saattanut uskoa tätä todeksi, vaikka olihan mulle mainittu, että kaveri on tulossa. Ihan hiljaiseksi vetää." Amos: "Stardate 3627. Matkustettuani uuvuttavan pitkän matkan hurisevassa aikakapselissa päädyin outoon maailmaan. Siellä tuli vastaan valkea muukalainen isoine vinoine silmineen. Se haisi oudolta. Sähisi päin naamaa. Vastasin samalla mitalla takaisin. Näyttäisi siltä, että puhumme samaa kieltä. Kenties kommunikaatiomme kehittyy ajan mittaan ja pystyn ilmaisemaan rauhantahtoni paremmin." Elliott: "Mä en tykkää YHTÄÄN. MISTÄÄN. Sähisen kaikille ja kaikelle. Jos emäntä edes katsoo muhun päin, mä sähisen. Välillä murisenkin. Väittävät, että olen vain hieman hämmentynyt, vähän sekaisin raukkaparka. Ja pah! Ite ovat." Amos: "Kaikenlaisia kapseleita täälläkin on. Menin ensin vähän pötköttään yhteen, jossa oli hiekkalattia. Sitten tuli ihminen ja sanoi mua hassuksi pojaksi, teki sellaisia kuopimisliikkeitä hiekkaan mun tassuilla ja yhtäkkiä koin suuren ahaa-elämyksen. Oi, että tätä oivaltamisen riemua! Ja osasin tulla poiskin sieltä - lopulta. Kovin uuvuttavaa tuo matkustelu ja uuden ympäristön tutkiminen. Ajattelin koisia loppuillan. Katsotaan sitten, mitä kolttosia yöllä keksitään."

Viime hetken valmisteluja

Elliott on jo hyvin valmistautunut vastaanottamaan uuden tulokkaan, jonka saapumiseen on enää pari päivää. On shoppailtu hiekkalaatikkoa ja kaikennäköistä kippoa ja kuppoa. Palvelusväen kaveripiiristä löytyi kissatalous, jolla oli tarjota lähes uuden veroinen, pitkään varastossa käyttämättömänä seisonut kiipeilypuu poikain käyttöön. Puun toimivuutta on nyt kokeiltu jo pari päivää, ja testihenkilö E vaikuttaa sangen tyytyväiseltä uuteen hökötykseen. Catmaxin tukevuutta siltä ei tietenkään voi odottaa, mutta jos torni alkaa kahden kissan villissä kisailussa huojua liikaa, voi alakerran boksiin laittaa jotain painavaa tukevoittamaan rakennelmaa. Iso plussa tulee keskellä olevasta putkesta ja alakerran väijymispaikasta, jotka kiehtovat suuresti MissMiseryn nelijalkaista kämppistä.

Elliottin turkin epätyypillinen pörheys yllä olevassa kuvassa johtuu siitä, että tänään ratkesi hänen mieltään pitkään vaivannut suihkumysteeri. Herralla on ollut tapana ihmetellä kovaan ääneen, mitä suihkukaapin suljettujen ovien takana oikein tapahtuu, ja vaatia tiukkaan sävyyn, että pääsisi sisään tarkistamaan tilanteen. Tänään julma totuus viimein paljastui. Koska Elliottin turkkiin ulkoilureissuilla tarttunut pistävä savunhaju on ylittänyt asuinkumppanin sietokyvyn, viime eläinkauppareissulla tarttui mukaan pullo miedosti kookoksen tuoksuista eläinshampoota. Itse turkinpesu sujui yllättävän vaivattomasti ja nopeasti, ottaen huomioon, että molemmat olivat ensikertalaisia. Sen sijaan kuivaus oli jokseenkin työlästä, vaikka balineesilla turkin paksuus onkin olematon.

Emäntä ei usko, että turkinpesusta jäi Elliottille kovinkaan pahoja traumoja, sillä prinssi palkittiin pikimmiten loistavasta suorituksestaan annoksella herkku-Miamoria, ja sen hyvällä ruokahalulla syötyään herra nuoleskeli pitkään ja hartaasti turkkiaan ojennukseen ja vaikutti itsekin erittäin tyytyväiseltä uuteen, pehmoiseen ja pörheään olemukseensa. Kyllä kookos aina savun voittaa.

Keskikesän juhlava ulkoilu

"Vaikka yleensä kritisoin tuon palvelijan toimia aika rankasti, täytyy myöntää, ettei se kuitenkaan ihan läpeensä paha ole. Tultiin juuri ehkä parhaimmalta kaupunkimaisemissa tapahtuneelta ulkoilulta ikinä. Oli harvinaisen hiljaista: autoja meni vain pari minuutissa, pyöräilijöitä vain muutama ja vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan. Tai ei kirjaimellisesti "vastaan". Aika kaukaa ne meidät aina kiertää, koska mä olen varmaan vaan niin pelottava niiden mielestä, ettei ne uskalla tulla lähelle. Niiden jalat vain tutisee, kun ne kohtaa mun häijyn ja jäätävän Mynthon-katseen (ks. kuva yllä). 

Toisin sanoen, tänään sain kulkea ihan rauhassa pihalla ilman häiriötekijöitä, mikä oli äärimmäisen miellyttävää. Viivyttiin raittiissa ulkoilmassa lähes pari tuntia. Parasta tämän päivän lenkkeilyssä oli se, että emäntä antoi mun (yrittää) kiivetä niin moneen puuhun kuin halusin. Kokeilin ainakin seitsemää eri tammea, yhtä vaahteraa ja kolmea koivua. En nyt ihan tosissani ollut tän kiipeilyn suhteen tänään. Aina vaan metri tai pari runkoa ylös ja siinä hengailin vähän aikaa ja pomppu alas. Ei huvittanut oksille mennä, emäntäkin varmaan oli iloinen siitä. Ja kun yhdestä puusta oli laskeuduttu, kirmasin hullunkiilto silmissä seuraavaan puuhun.

Kohtasin myös lukuisia saaliseläimiä: pörriäisiä juhannusruusuissa, tiaisia, räkättejä ja harakoita puissa ja pusikoissa ja puluja nurmikolla ja soratiellä. Aloitin pienimmästä ja siirryin siitä heti isoimpaan, eli puluun. Jätin tiaiset, räkätit ja harakat tällä kertaa rauhaan, kun niillä näytti olevan meneillään jonkinlainen sota, mitä kuitenkin oli kiinnostava seurata. Olisihan siitäkin helposti saaliin voinut napata, kun olivat niin keskittyneitä toistensa jahtaamiseen. Harmillista kyllä, pulu, jonka perään ryntäsin monta kertaa, huomasi aina perässäni narun päässä tömistelevän emännän ja menetin loistavan paistin. Oma suojavärikään ei ehkä ole paras mahdollinen näin kesäaikaan. Talvella voisi olla paremmat tsänssit napata jotain - kunhan mun päälle ei pueta mitään huutavan räikeetä."

Nokosilla rankan ulkoilun jälkeen

Ei oo kaikki muumit laaksossa

Yksi niistä meni Yksinäisille vuorille steppaamaan.

Vauvasöpöilyä

Ylisöpöys-varoitus! Jos et halua vauvakuumetta, parasta siirtyä äkkiä muille sivustoille.

Amos on aika mammanpoika. Pentueen kookkain. Siitä tulee vielä aika järkäle. Nyt jo ihan jättimäiset tassut! ;)

Äippä hoitaa.

Osaa se kyllä jo itsekin. *söps*

Oi, mikä herkullinen suklaaraitajalka! Tulee mieleen Aino-suklaajäätelö. Nam! Note to self: älä toiste mene katsomaan kissanpentuja nälkäisenä.

Kärpäsmetsällä

Elliott ja emäntä viettivät jälleen viikon maaseudun rauhassa kesän vehreydestä nauttien, kunnolla syöden, riittävästi nukkuen ja ahkerasti lenkkeillen. Kuten moni kissanomistaja tietää, kissan kanssa lenkkeily harvemmin on yksinkertaista pisteestä A pisteeseen B siirtymistä, ja useimmiten tulee monenmoista mutkaa matkaan, jolloin ulkoiluttajalta vaaditaan todella pitkää pinnaa.

Aluksi meno voi näyttää näinkin lupaavalta. Vauhtia riittää ja katse on suuntautunut kauas eteenpäin. Emäntä myhäilee jo voitonriemuisena.

Kunnes yllättäen: "STOP! Hei, mä taisin kuulla jotain! Mitä se oli?"

"Pitää palata takaisin päin. Se pörinä tulee jostain täältä..."

"Haa! Kärpänen!"

Vaaniminen kestää ja kestää. Odotellessaan prinssin muuttuvan kivettyneestä patsaasta takaisin liikuntakykyiseksi kissaksi, aikansa kuluksi emäntä hätistelee pois päänsä yllä kieppuvia raivostuttavia paarmoja.

"Olipas nopea kärpänen. En saanut kiinni.
Mutta niitä on VARMANA lisää täällä jossain!"

Loppumatka etenee etanavauhtia, sillä herra on keksinyt uuden jännittävän saaliseläimen.

Turpaan tulee

"Siitäs saat, mokoma paparazzi! Menetkös muualle siitä!"

Terrve kaveriiii!

Elliott ja emäntä toivottavat sydämellisesti tervetulleeksi uuden perheenlisäyksen ja odottavat kärsimättömänä hänen saapumistaan. Saammeko esitellä: FIN*Kuuran Pyörre (OSH c 22), itämainen lyhytkarva, kutsumanimeltään Amos. Aivan syötävän suloinen lila klassinen tabby poika.

Myös Amoksen sisaruksista ja äidistä räpsittiin otoksia, tässä muutamia näytteitä onnellisesta perhe-elämästä.

Timbeeeeer!!!! Ryhmätyö tuottaa tulosta: äippä saatiin selätettyä. Kovin ihailtavaa tuo Loiste-emon kärsivällisyys. Emon selätys -kuvassa kameraan katsoo Amos.

Vauhtia, vilinää ja vilskettä pienten tassujen...

Hyvä äiti kun on, Loiste katsoo velvollisuudekseen imettää vielä,
vaikka liharuokaan on siirrytty aikapäiviä sitten.

Amos irvistää! Wääk!

Huimia seikkailuja

"Kuten palvelusväki jo kertoi, mulla oli tosi hauskaa maaseudulla. Kaupunkiin verrattuna siellä kyllä lääniä riitti, ja aina löytyi jotain uutta tutkittavaa. "
"Lopulta ne vieraat ihmisetkin oli ihan kivoja, tai ainakin kun oltiin ulkona ei mua haitannut, vaikka joku muu oli hihnan päässä. Ihan jees tyyppejä, vaikka mä aluks niille sähisin. Pääasia, että sai ulkoilla paikassa, jossa ei ollut koiria, ei liikenteen melua eikä pyöräilijöitä, joista mä en tykkää yhtään."

"Mua on pitkään kiusattu siitä, miten vieraantunut mä olen luonnosta - en muka huomaa lintua, vaikka se istahtais pään päälle - mutta näytinpä niille ja todistin väitteet vääriksi. Musta tuli metsän poika, sankar' jylhän kuusiston."

"Tässä kuvassa mä vahdin valtakuntaani. Kaahasin tuohon puuhun pusikon läpi taluttaja perässä raahautuen. Sepäs ei osannut yhtään arvata, mitä mun päässä liikkui, se oli niin nopeeta toimintaa. Kieltämättä hiukan huono puuvalinta: nuori ja erittäin pihkainen mänty. Jälkeenpäin mun mahakarvat oheni hieman, kun tuo niuhottaja-emäntä ei halunnut jättää niitä pihkatakkuja mun turkkiin. Höh. Ne tuoksui hyvältä."

"Ylhäällä ollessani en oikeen hiffannut, missä ne portaat alas on. Jonkin aikaa etsiskelin niitä, muttei näkynyt. Lopulta mulle haettiin sellaiset hianot tikapuut puuliiteristä, ja niitä pitkin mä laskeuduin arvokkaasti alas, kuten arvoiseni herran sopiikin."

"Siitä lähtien on puihin kiipeily ollut mun suurin intohimoni. Melkein joka puuta on pakko kokeilla. Ja kun me tultiin takas kaupunkiin, mä osasin jo väijyä räkätinpoikia ja puluja (käkätin samalla tapaa kuin Mauno) ja uskalsin kiivetä meiän oman pienen puistikon tammiin."

"Emäntä ei taida olla hirveen innoissaan tosta mun uudesta kiipeilyharrastuksesta. Se on vaan kade, kun ei ite pääse kiipeileen yhtä ohuille oksille kuin mä. Kiipesin sellaseen isoon tammeen, ja kappas vaan, se naru mikä kulkee mun perässä jäi kiinni yhteen oksantynkään. Vaiks kui väänsin ja käänsin niin ei irronnut. Sitten emäntä haki pitkän kepin jostain ja yritti tökkiä sitä irti. Turha toivo! Ohikulkijat katteli, että mikä hullu kissantökkijä siellä pusikossa oikein on. Otettiin kuitenkin ihan rauhallisesti, ei se ihminen edes panikoinut, koska sillä oli vapaapäivä, eikä ollut kiire mihinkään. Mäkin istuskelin ja kattelin maailmaa oman aikani siellä ylhäällä. Yhtäkkiä meni tasapaino, ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, roikuin pelkästään etutassujen varassa oksasta. Positiivista tuossa oli ainoastaan se, että äkillisen liikkeen johdosta hihna sentään irtosi oksasta. Hyvästi julma maailma, ajattelin, kun viimeinenkin kynsi menetti otteensa. Mutta arvatkaa mitä? Vaikka tuo emäntä normaalisti on maailman pahin mämmikoura, se sai mut ilmalennosta kiinni! Humpsahdin näppärästi ja pehmoisesti sen syliin, ja lenkkeily jatkui normaalisti. Taisi fleksi jotenkin vioittua tuon episodin jälkeen, sillä aina kun tultiin lähelle mitä tahansa loistavaa kiipeilykohdetta, se meni yhtäkkiä jumiin. Hyvin harmillista."

"Kaupunkiin paluun jälkeen mä oon kovasti koittanut selittää emännälle, et voitais sisustaa kämppää vähän enemmän maalaishenkiseksi. Mä voisin hoitaa multahommat ja se vois kylvää, että me saatais oma pelto tänne kotipesään. Tänään yritin jo aloittaa tätä proggista, mutta meille tuli vähän erimielisyyksiä mullan oikeasta sijoittamisesta. Mun mielestä se saa olla lattialla, eikä vaikeasti tavoitettavilla ylähyllyillä jossain purkeissa, missä kasvaa joitain turhia rehuja, jotka ei maistu edes kovin hyvältä. Olen kokeillut. Pahaa on. Sitten se teki turhaksi kaiken mun rankan työn, ja kutsui esiin sen pahuuden olennon, joka majailee eteisen kaapissa, syömään mullat pois lattialta. Sitten se itekin söi vähän ja oli taas vähän paremmalla mielellä kaiken kiukuttelun jälkeen. Nyt me ollaan jo kuin ei mitään olis tapahtunut, ylimpiä ystävyksiä. Eihän kukaan nyt mulle voi vihainen olla."