30.6.2009

Vieteriukko ja Duracell-pupu

Henkilökunta on onnesta soikeana: pojat ovat kavereita! Nujakointi on koko ajan etenemässä leikkimielisempään suuntaan. Sähinää ja murinaa esiintyy yhä harvemmin. Pojat jahtaavat vuorotellen toisiaan, vetävät niin päätöntä rallia pitkin kämppää, että taitaa olla turha olla huolissaan Elliottin lihomisesta, vaikka se vetäisi Amoksen energia-
pitoisia
penturuokia.


Näin pojat aloittavat aamunsa. Välillä käydään nuuhkimassa, mitä se toinen siinä mässyttää, mutta todetaan, että aika samaa tavaraa se taitaa olla, syödään omasta kiposta vaan. Kun on saatu murua navan alle, alkaa painishow.

"Auts!" "Mitäs kävelet päin mun tassua!"
Kyllä Amos puolensa osaa pitää.


Leluista etenkin nahkahuiska on Vieteriukon mieleen. Lihaksikas pikkumies sinkoilee kepeästi valonnopeudella ympäriinsä ja rikkoo säälimättä fysiikan lakeja. Kyllä emännän nyt kelpaa, kun on kotona kaksi energiapakkausta, jotka auliisti auttavat kaikissa kotitöissä. Etenkin sängyn petaamiseen ja hiekkalaatikoiden siivoukseen nämä raavaat miehet osallistuvat mielellään. Miten sitä onkaan ikinä selvinnyt ilman? Aikaa työn suorittamiseen täytyy varata ainakin tuplasti, jos pikku apulaiset hääräävät mukana, mutta pääasia, että kaikilla on hauskaa.

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa. Ja hyvin tutulta! :)