31.1.2010

Salapoliisityön tuloksia

Elliottin vatsataudin aikaan emäntä huomasi, että joku jättää makuualustoille pieniä märkiä länttejä. Asiaa pari päivää tarkkailtuaan emännän epäilykset alkoivat kohdistua vihreäsilmäiseen ukkeliin. "Tämä tästä vielä puuttui: toinen oksentaa ja ripuloi ja toinen kuseskelee vääriin paikkoihin", henkilökunta ehti jo epätoivoisena ajatella... Kunnes sattumalta eräänä päivänä Amos yllätettiin istumasta keittiön tiskialtaasta! Henkilökunta oli juuri hetkeä aiemmin tiskannut kuumalla vedellä ja allas oli vielä märkä. Pyllyänsä herra oli mennyt lämmittelemään, märkyydestä viis. Another mystery solved.

27.1.2010

The beast within

GRRRR!!!
Päästä sinäkin sisäinen petosi irti Elliottin kengännauha-metodin avulla

24.1.2010

Ei hetken rauhaa

Amos: "Kamala paparazzi! Menis pois! Kuka hullu pystyy nukkuun tällaisessa salamanvälkkeessä?"

Amos: "Tää on SUN vika, Epsu!!! ÄLÄ OLE NIIN SÖPÖ! Se ei lopeta kuvaamista i k i n ä, jos oot tollanen!!!"

Elliott: "Siis, mitä, ? näin niiiiin ihanaa unta...."

Mutta, pieni Pugh-Pugh, olet sinäkin söpö!

Amos: "Ja komia! Mutta Elliott saa haistella nyt mun varpaanvälejä, ettei se oo enää liian söpö nukkuessaan."

Treenit jatkuvat

Tässä vielä lyhyt video takajaloilla seisomis -harjoituksesta. Tämä kyseinen sessio oli aika hektinen, eikä pojilta vaadittu kovinkaan pitkää suoritusta: kunhan vaan nostavat etutassut sohvalta, niin nami tipahtaa eteen. Vähitellen on tarkoitus pidentää suoritusta sekä ajallisesti että korkeussuunnassa. Amos selkeästi tykkää tästä tempusta enemmän, kuin Elliott ja on välillä noussut jo varpailleen asti. Valitettavan usein mukaan tulee kuitenkin loikka ja tassukontakti kosketuskeppiin, mikä ei ole tempun tarkoitus ollenkaan. Amos on välillä niin kovapäinen, että vaikka tätä epätoivottua käytöstä ei palkita, hän jatkaa sitä omaksi ilokseen. Kissan kouluttaminen osaa välillä olla erittäin haastavaa.

video

23.1.2010

Vilkutusta ja tassunantoa

Tässä pari videota viimeisimmästä naksutustuokiosta. Pojat eivät olleet täysillä mukana, koska koulutushetken kuvaaminen oli ihan uusi juttu, mutta noin kymmenennen otoksen jälkeen saatiin kortille edes jotain suht julkaisukelpoista.

video

video

19.1.2010

"They call him Elliott, Elliott, faster than lightning..."

Hieman jonkinlaista kankeutta havaittavissa, mutta eiköhän Elliott lääkekuurin loppuun syötyään palaudu pian entiselle nopeustasolleen.

video

16.1.2010

Satasella mielenrauhaa

Elliottin mahavaivat ovat jatkuneet ja oksentelu on lisääntynyt, joten eilen tehtiin tyyris visiitti eläinlääkärille ja vielä taksikyydityksellä, koska henkilökunta ei halunnut ottaa sitä riskiä, että Elliott vielä kaiken muun oireilun lisäksi vilustuisi pysäkillä bussia odotellessa. Emäntä on ollut huolesta sekaisin, koska ei ole pystynyt selvittämään syytä oireiluun, pähkäillyt päivä- ja yökaudet mistä kaikki johtuu ja mitä on tehnyt väärin. Ei että eläinlääkäri olisi Elliottin kohdalla selkeämpään diagnoosiin päässyt.

Eläinlääkäriasemalla tuli vietettyä kokonaiset kolme tuntia lähinnä vain istuen ja odotellen, sillä juuri kun oli Elliottin aika päästä lääkärille, asemalle saapui kiireellinen traumapotilas hoidettavaksi, ja molemmat aseman lääkärit ja hoitaja keskittyivät tottakai eniten apua tarvitsevaan. Muut potilaat odottivat kärsivällisesti omaa vuoroaan. Kun Elliottin verikokeet ja röntgenkuvat lopulta oli otettu, ei oltu juuri hullua hurskaampia. Ainakin henkilökunnan pahimmat pelot osoittautuvat turhiksi, eli ei löytynyt vierasesineitä suolistosta, eikä mikään veriarvoissa viitannut myrkytykseen. Lääkäri epäili ensimmäisenä diabetesta, mutta siitäkä
än ei löytynyt merkkejä. Lopulta käteen iskettiin viikon antibioottikuuri ja pahoinvointilääkettä. Jos nämä eivät auta, kyseessä on todennäköisimmin ruoka-aineallergia.

Amos: "Parane pian, Epsu, että jaksat taas juosta rallia mun kanssa."

15.1.2010

Ruuvit löysällä

Elliottin lempilelu, musta trikoosuikale, on ollut kadoksissa jo kauan, marraskuusta lähtien. Todennäköisintä on, että se on mennyt imurin kautta polttojätteisiin. :( Lelun katoamisen takia Elliott on ollut hyvin murheellinen, eikä hän ole nykyisestä leluvalikoimasta löytänyt itselleen mitään vastaavaa tilalle. Emäntä kävi muutama päivä sitten kangaskaupassa etsimässä jotain samantyylistä, ja ainoa tuote, joka vähänkään muistutti hävinnyttä supersuosittua lelua, oli leveä ja pitkä pala kuminauhaa. Se otettiin iloisin mielin vastaan. Huolestuneille lukijoille tiedoksi: lelun kanssa leikitään vain valvotuissa olosuhteissa emännän haukankatseen alla.

Parasta tässä, kuten monessa muussakin lelussa, on se, että se hakeutuu itsestään tuolinjalan alle.

Jos ei joku ole tähän mennessä huomannut, Amoksesta on kasvanut aikamoinen möhkäle. Luonnollisesti kiipeilyteline Catmaxin ruuvienkiristystarve on tihentynyt sitä mukaa kun Amoksen paino on noussut. Nyt jo viisikiloinen järkäle hyppää tehokkaasti sohvalta suoraan Pilvilinnaksi kutsutulle ylätasolle vain hitusen keskitason ulkoreunaa hipaisten. Tällaiset rajut hypyt monta kertaa päivässä toistettuina löysentävät vähitellen Catmaxin kiinnitystä, ja turvatarkastuksia kiipeilytelineelle tehdäänkin nykyään vähintään kerran viikossa. Eilen teline huollettiin jälleen, kun huomattiin, että seinän ja Catmaxin väliin on kasvanut kissan mentävä rako, joka suorastaan yllyttää tyhmänrohkeisiin temppuihin. Huolestuneille lukijoille tiedoksi, että nyt Catmax on jälleen kiinni seinässä, ja Amos ei mahdu enää testaamaan akrobaattisia kykyjään telineen ja seinän välissä. Alla oleva kuvasarja noutajakissan arjesta on siis otettu ennen Catmaxin huoltotöitä.

(lelu on ylätasanteella, mutta jostain syystä noutajakissan täytyy ensin kiertää ulkoreunat, ennen kuin leluun voi käydä käsiksi)

(klikkaa isommaksi)

13.1.2010

Joulukuvia

Palataan ajassa hieman takaisin päin, jouluun. Henkilökunta sai ruhtinaalliset 4 päivää vapaata joulun vuoksi ja suuntasi kotiseudulle juhlan viettoon. Pojat tulivat tottakai mukaan. Kaupallista joulua ei ole aikoihin enää vietetty MissMiseryn lähipiirissä, mutta joululahjaksi - aivan mahtavaksi sellaiseksi - voidaan lukea 2 kg sian ja naudan palapaistilihaa kissoille sekä ilmaiset kyydit rannikolta yli 300 kilometrin päähän ja takaisin. Näin säästyttiin vaivalloiselta matkanteolta julkisilla kulkuvälineillä ankarassa pakkassäässä. Phew!

Autossa ei 4-5 tunnin ajomatkoilla hiljaista hetkeä tullut. Menomatkalla oli alusta loppuun äänessä Elliott, jolle automatkailu kissaboksissa on ahdistavuuden huippu. Amos veti lyhyehkön soolo-osuuden puolessa välissä matkaa, etteivät ihmiset vaan unohtaisi, että hänkin on mukana. Emännän yllätykseksi Amos, joka tähän asti on ollut aina hiljaa sekä autossa että junassa, valitti koko tulomatkan takaisin rannikolle ja Elliott oli vuorostaan hiljempaa. Elliottin hiljaisuus johtui siitä, että hän sai jälkimmäisellä automatkalla olla noin tunnin emännän sylissä valjaissa ja kyllästyttyään siihen palasi oma-aloitteisesti takaisin boksiin ja oli loppumatkan lähes rauhallinen.

Visiitit maaseudulle ovat muuten, paitsi automatkailun osalta, pojille kovin mieleisiä, sillä omakotitalossa on mahtavia, pitkiä kiihdytyskaistoja ja monipuolisia ralliratoja, joihin ei heti kyllästy. Eräs niistä lähtee olohuoneesta, jatkuu keittiön ruokapöydän yli takkahuoneen puolelle, jossa ponkaistaan keinutuolin kautta takan päälle, sieltä alas kylpyhuoneen suuntaan, josta nopea käännös oikealle ja eteiskäytävän kiitorataa pitkin takaisin olkkariin, nojatuolien selkänojia pitkin levysoittimen päälle, josta kaiuttimen kautta pianon päälle, sitten hyppy telkkarin päälle ja lopuksi ikkunan ääreen lintuja katselemaan. Tätä tonttuilua ihmisväki seurasi neljä päivää.

Ulkonakin käytiin kaksi kertaa. Lähinnä, jotta jatkuva ulos ruinaaminen loppuisi ja pojat tajuaisivat, että myös maaseudulle tulee talvi. Nämä sangen pikaiset valjastelukerrat olivat lähinnä vain happihyppyjä ja kestivät tuskin yhtä minuuttia, koska pakkasta oli jonkin verran, ja se ei herroja hirveästi miellyttänyt, Elliottia ainakaan. Miten poikien luonne-ero näkyikin taas niin selkeästi tässäkin tilanteessa! Elliott inhosi lumen kylmyyttä, käveli huvittavassa haara-asennossa varpaitaan harotellen ja muistutti lähinnä Disneyn Bambia liukkaalla jäällä. Utelias poika Amos hyppäsi suin päin 30 sentin syvyiseen puuterilumeen, mutta hurjapäinen tutkimusmatkailija pelastettiin nopeasti sisätiloihin lämmittelemään.

Sitten kuvamateriaalin vuoro. Ensin lintubongailua. Kissatelkkarista tuli jännää ohjelmaa koko joulun, toisin kuin kaksijalkaisten telkusta, jossa oli uusintaa uusinnan perään.


"There's some kinda force field, can't get thru..."

Aina vaan hyvää ohjelmaa

"Hei, kato! Sopisko mulle tällanen vihree fleda?"
"Hiljaa nyt! Mä koitan arvioida kestäiskö toi ripustus 5 kilon lisäpainon.."


Unta saatiin suojaisassa, lämpimässä pesässä. Sinne mahtui mainiosti kaksi kissaa pötköilemään.

Elliott oivalsi oven päälle hyppäämisen. Ja Amos oli katsomassa. Henkilökunta on asiasta todella "riemuissaan", sillä omassa asunnossa kaikki kissoilta turvaan laitettu tavara on nyt vain yhden hypyn päässä.

"Tääkö on pieni d? Ihan yhtä iso se on kuin kaikki muutkin!"

"Minen tyyyyyyyk-käääää maksaloorastaaa....."

"Hirvee duuni oli syödä nää vehnänoraat. Molemmille oli oma jättimäinen nurmikko kasvatettu."

10.1.2010

Pakki sekaisin

Joulu tuli ja meni, ja jouluiset kuvat maleksivat edelleen muistikortilla syystä että blogitoimituksen tietokone on alkanut toden teolla sanoa sopimustaan irti ja kuvien siirrosta, selailusta ja käsittelystä on tullut erittäin hidasta ja tuskallista, lähes mahdotonta. Vikasietotila on ollut käytössä jo pidempään, mutta nyt kone kaatuilee nonstop pienemmästäkin syystä. Vaaditaan vain minimaalinen hiiren liikutus väärään suuntaan ja reboottauskierre alkaa. Hyvä, jos nettiselain edes silloin tällöin suostuu yhteistyöhön. Tänään kuitenkin vaikuttaisi olevan jonkin verran parempi päivä, ja ehkä pieni blogin päivitys onnistuu. Jouluun palataan vielä ehkä myöhemmin, mutta kerrottakoon lyhyesti tämän hetken tilanteesta.

Elliott: "Mulla on ollut kamala viikko. Kaikki alkoi viime viikonloppuna, kun söin jotain sopimatonta. Mun vatsa meni aivan löysäksi ja piti ravata koko ajan laatikolla. Uskotte varmaan, miten ikävää tuollainen ripuli on. Pylly ihan tulessa. Amos valitti, kun laatikolla haisee, ja meni pakkomielteen riivaamana aina peittelemään mun tuotoksia laatikkoasiointini jälkeen. Sitten - aivan kuin olo ei olisi ollut jo tarpeeksi kurja - tuo emäntä yritti myrkyttää mut. Joka ruoassa oli jokin epäilyttävä sivumaku (Aptus Attapektin ja maitohappobakteeri Biobak). Kolme päivää sain sellaista myrkytettyä ruokaa, välillä söin ne ruoat, välillä en ja kun en syönyt niin emäntä ruuttasi sitä (Attapektinia) veden kanssa mun suuhun. Raakalaismaista toimintaa! Ainoa hyvä puoli tässä koko jutussa oli se, että pussiruoat kiellettiin kokonaan ja emäntä muutti meidän menun mahdollisimman lihapitoiseksi."

"Ei tässä kuitenkaan vielä kaikki: meidän juomavesikin myrkytettiin (Aptus Nutrisal), mutta mulla ja Amoksella oli niin tarkka nenä, ettei me siihen ansaan langettu. Amos aina kaatoi sen veden pois, ettei kukaan varmana erehdy juomaan myrkytettyä vettä. Arvatkaa vaan, kuka tuli sitten taas sen ruutan kanssa ja lopulta jouduin nielemään sitä litkua (vaikka suurin osa menikin lattialle, hah!). Ripuli vaan jatkui. Emäntä vaihtoi kolmannen päivän jälkeen toiseen myrkkyyn (Inupekt Forte) ja sitä suostuin syömään kanssa aika vaihtelevalla menestyksellä. Välillä ruoassa, välillä sitä tungettiin väkisin mun kurkkuun. Miten julmaa!"

"Sitten tuli uutta myrkkyä, se vasta olikin pahaa (matolääke Drontal). Niin pahaa, etten suostunut syömään sitä edes herkku-kalaruoan seassa. Emäntä etsi netistä lisää juonia, millä huijataan kissaparkaa syömään myrkkyä ja kohta se olikin sotkemassa mun etutassua pehmeällä voilla. Nam! Nuolin sen pois ja se oli ihan hyvää. Sitten tuli uusi annos. Mutta tarkka nenäni varoitti vaarasta: siinä on nyt taas sitä pahaa myrkkyä. YÄK! Kohta mun molemmat etutassut oli siinä kamalassa myrkkytahnassa. Ei voinut kuin köpöttää ympäri kämppää tönkköjaloilla ja ravistella sitä tahnaa pois niin, että lopulta seinät ja huonekalut oli kuorrutettu sillä. Ärsytti, kun Amoskin alkoi vaania ja jahdata mua ihan hulluna, kun köpöttelin ympäriinsä niin oudolla tavalla. Lopulta, kun emäntä näki, että minähän en tuota myrkkytahnaa suuhuni ota muuta kuin sylkeäkseni sen heti pois, mun suu väännettiin taas väkisin auki ja se kaikista pahin lääke tungettiin tablettina mun suuhun. Viime töikseen tuo julma ihminen otti mut kainaloon, vei vessan lavuaariin ja pesi mun tassut sillä kookoksen tuoksuisella kissashampoolla, niin lähti se rasvainen myrkkytöhnä pois. Ihminen oli märempi kuin kissa sen tassupyykin jälkeen. Sai ansionsa mukaan. Hah!"


Hämmennys valtaa mielen: "Miten ihmiset voivat olla niin julmia?"

Nyt Elliott on jo hitusen parempi, on pirteä, syö ja leikkii normaaliin tapaan, mutta edelleen on vatsa löysänä. Tilannetta tarkkaillaan.