21.12.2012

Saunatontut

(klikkaa isommaksi)

"Ai jai jai. Laitoimme orjan pesemään saunan joulun kunniaksi ja onpa siellä taas kiva ottaa löylyä. Tässä kuvamatskua tältä päivältä, kun loikoiltiin lauteilla. Ai että, tekee hyvää, vaikka vähän läähätyttääkin välillä. Sitten vaan litkimään vettä hetkeksi ja takaisin lauteille. Orja täyttää tarvittaessa kipon uudella viileällä vedellä. Toivotamme näiden kuvien myötä kaikille oikein lämpöistä joulua!"

22.10.2012

Epe 4 vee

Tässä sinisilmässä on niin sisäistä kuin ulkoistakin kauneutta. Luonteeltaan niin kiltti ja herttainen, mutta myös hyvällä huumorintajulla varustettu, höpsö ja hauska. Tykkää tökkiä omistajaansa kostealla nenällään ja kutittaa viiksillään, jos haluaa huomiota, ja kommunikoi vienolla "u-uu"-miukaisulla. Loputon ilon lähde omistajalle ovat herran tuuheat villapöksyt, joiden huumoriarvo on vertaansa vailla. Kiitos, Elliott, että olet sulostuttanut elämäämme jo 4 vuotta. Onnea!

13.10.2012

Long time no ocean

"Heipä hei arvoisat lukijat! Olemme täällä taas! Taukoa on pidetty, koska on tapahtunut niin paljon eikä ole vain ehtinyt kaikelta syömiseltä ja nukkumiselta päivitellä. Lisäksi tuo meidän emäntä on ottanut sivutyökseen opiskelun meidän orjana olemisen rinnalle, joten kiirettä pitää kaikilla. Alla todistusaineistoa siitä, miten rankkaa on ollut."

Elämästä nauttiminen = rankkaa!

"On meille ihan kaikenlaista tapahtunutkin. Ekaksi tärkein eli kakkaloota-uutinen. Nyt olemme siirtyneet kokonaan paakkuuntumattomaan pellettiin ja meillä on kaksi tuon ihmisolion väkertämää hirvitystä omassa huoneessamme eli saunassa. Joo, ei ne kauniita ole, mutta toimii paremmin kuin junan vessa. Emäntä on iloinen, kun pölisee vähemmän ja on paljon siistimpää. Meidän kaikkien astmaoireet ovat ihan minimissä nykyään tämän hiekkavaihdoksen ansiosta. Pellettimateriaalin edullisuus tietenkin on myös tärkeä asia."

"En tiedä, miksi sojottelet kamerallasi noihin rumiin lootiin,
mutta menen tähän eteen niin kuvaan tulee edes jotain kauneutta."

Aiemmin syksyllä myös Amos kohtasi ampparin. Leuka turposi jättimäiseksi (kts kuva alla), ja eläinlääkärissä Amos sai kipulääkettä. Kissat kun ovat niin hankalia lääkittäviä, oli valittava joko kipulääke tai kortisoni turvotuksen laskemiseen, joten lekuri suositteli kipulääkettä. Leuka normalisoitui onneksi alle vuorokaudessa. Nyt, kun molemmat pojat ovat tehneet lähempää tuttavuutta amppareiden kanssa, niitä osataan jo varoa ja väistää, mikä on emännälle suuri helpotus. Incidenttien jälkeen, jos amppareita sattui vielä pääsemään sisään asuntoon parvekkeelta, poikien käytös muuttui rauhattomaksi ja he nopeasti tulivat hakemaan ihmisen paikalle ja osoittivat mikä hätänä. Fiksuja elukoita!

Syksyn aikana on myös huomattu, että Amoksella on Elliottin tavoin jokin ruoka-allergia, ja nyt ollaan halvimmista pussiruoista luovuttu kokonaan. Allergia ilmeni kutinana selässä, ja iho raavittiin säännöllisesti rikki. Amos sai pitää pukua päällään ja ruokavaliomuutoksen myötä selän iho on parantunut. Myös molempien poikien oksentelu on loppunut lähes kokonaan tiettyjen halpisruokien jäätyä pois ostoslistalta.


"Tällaista meille siis kuuluu. Ahkeria ollaan oltu, metsästetty yökkösiä, ja minä, Amos, olen erityisesti keskittynyt treenaamaan hurjia hyppyjä. Nykyään aamu- ja iltavillini kulkee kaikkien mahdollisten ovien päältä. Emäntäkään ei enää katso kauhuissaan, kun hyppään oven päälle ja sieltä yli metrin loikan Catmaxin huipulle, vaan on viimein tiedostanut, että olen Super-Amos, kaikkien kissojen sankari, ja hallitsen loikan kuin loikan. Olkoot vieraat vain varuillaan, sillä täällä sataa nelijalkaisia niskaan."

Elliott tapansa mukaan keskittyy olemaan söpö, kiltti ja kaunis ja väistelee riehuvaa Amosta parhaansa mukaan.

31.7.2012

Ihan pakko oli

Wauhtitassujen innoittamana mekin teimme omat sarjishahmot itsestämme Catoonizerin avulla.



Kun kissa ampiaisen tapasi

Näin siinä sitten taas kävi. Amppari pääsi lentämään parvekkeelta sisään ja jonkun tassu osui sen tielle. Sitten saatiin ihastella kaksinkertaiseksi paisunutta vasenta etutassua. Ei tuo menoa tuntunut haittaavan, sillä jo tunnin päästä tapahtuneesta sankarimme juoksenteli iloisesti ympäriinsä tavalliseen tapaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut.


"Mutta olkaa varovaisia, arvoisat lajikumppanit, ettei öttiäinen pistä suuhun tai kaulaan. Siitä voi seurata jotain niinkin kamalaa kuin eläinlääkärivisiitti!" *kauhun puistatus*

19.6.2012

Gallup vol. 3

"Vaihteeksi pieni gallup: kuinka moni kissa harrastaa protestipissan sijaan protestipukluja?

Me ollaan aika mestareita tässä hommassa. Miksi pissata, kun voi puklata? Olemme sitä mieltä, että meidän orjalla ei ole vähäisintäkään oikeutta omaan elämään, ja vaikka ollessamme kotona kaksistaan meidän hiekkis olisi ok, ruokaa löytyisi ja vettä olisi jättimäinen kupillinen saatavilla, raivostumme, jos ihminen tulee takaisin kotiin pari tuntia normaalia myöhempään. Tänään olimme järjestäneet kivan yllätyksen sängylle! Wow, se oli ensimmäinen kerta, että uskallettiin puhua norjaa siellä. Hihihiii, samalla melkein hajosi pyykkikone, kun ei se jaksanutkaan pyörittää niin isoa päiväpeitettä. Ei oltais yhtään pantu pahaksemme, jos se meluava vehje olisi sanonut lopullisesti sopimuksensa irti.

Illan ehdoton kohokohta kuitenkin oli, kun emäntä istui tietokoneensa ääreen tilittämään tapahtuneesta. Se ei pystynyt kirjautumaan sisään, kun näppiksen päälle oli - yllätys yllätys - puklattu, eikä mikään näppäin enää toiminut!!! *high five* Me oltiin kuin ei tiedettäis mitään tapahtuneesta.

Wait a minute... Miksi meidän maissiviljelmät heitettiin nyt roskiin ja makkarin ovi meni kiinni?"

Toim.huom: tällä kertaa päivitys ilman kuvia poikkeusolosuhteista johtuen.

17.6.2012

Arjen haasteita

Tiedättehän, miten kissaeläimet usein päästessään käsiksi omistajansa kallisarvoisimpaan/harvinaisimpaan/tärkeimpään/
ainutlaatuisimpaan tai korvaamattomimpaan omaisuuteen usein päättävät istua alas ja katsella kyseistä tavaraa rauhallisesti turvallisen etäisyyden päästä miettien: "Oooh wau, onpa upea esine! Sitä ei parane mennä nuuhkimaan eikä koskea edes viiksen kärjellä!"

Exactly my point: ei tapahdu tässä todellisuudessa. Sellaisia kissoja ei ainakaan täällä asu. Sen johdosta ihminen on usein joutunut työllistämään ainoaa aivosoluaan ja kehitellyt mitä erilaisimpia sisustuksellisesti enemmän ja vähemmän kauniita tapoja suojatakseen tavarat, jotka eivät välttämättä kestä kohtaamista kissaeläimen kanssa.

Tämä nyt vielä jotenkin menettelee (ulkonäöllisesti)

Tämän huushollin hullu kissanainen on myös diktaattori ja hygieniafriikki, joka ei halua, että kissat pääsevät penkomaan joka kaappiin, vaikka kaapissa ei olisi mitään herkästi särkyvää, sanottakoon esimerkiksi vaatekaapit ja keittiön kaapit, jotka sisältävät elintarvikkeita ja keittiötarvikkeita.

Kuin suoraan sisustuslehdestä.... not!

Karvapyllyillä ei luonnollisesti ole asiaa myöskään kaappeihin, joissa säilytetään vaarallisia kemikaaleja, kyseessä siis siivouskaappi. Sinne tosin harvemmin yritetään murtautua, koska siellä majailee herrojen arkkivihollinen: imuri.

Ovet, joita ei voi kahlita kiinni viereisen oven kanssa, voi "lukita" jollain isommalla (kuva yllä). Pianojalusta on sopivan painava tähän tarkoitukseen. "Entäs sitten, kun se on oikeassa funktiossaan, eli kannattelee pianoa?" No, silloin tietenkin pojat nauttivat virtuoosimaisesta pianotaituruudesta ja imevät ahneesti isoihin korviinsa jokaisen nuotin! (lue: paras pakopaikka helvetilliseltä pimputukselta on sauna, jonne on jatkuvasti vapaa pääsy)

Onhan olemassa myös ihan tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita, lapsilukkoja. Näitä on Elliottin ja Amoksen kotiin hommattu mm. Ikeasta (tuote alla olevassa kuvassa). Keskimmäisen laatikon Ikea-lapsilukon toimivuus on tismalleen yhtä hyvä, kuin alalaatikon maalarinteipin palalla, rumuudesta jokainen saa olla omaa mieltään. Kyseenalaistaa voi myös sen, kannattaako ostaa kalliita muovisia lapsilukkoja, jos teipinpalallakin selviää, ja molemmat vaihtoehdot tekevät yhtä pahaa jälkeä huonekalujen pinnoille. Poikien palvelusväki ei ole tähän päivään mennessä vielä myöskään törmännyt huonekalun ulkopuolelle kiinnitettävään lapsilukkoon, jonka ulkonäöstä voisi sanoa jotain positiivista, tai edes neutraalia.

"Mitäs me ollaan puhuttu lelulaatikoiden lukitsemisesta?!?"

Tuttu näky monessa lemmikkikodissa: alaspäin käännetyt kahvat. Pojat ovat viimein alkaneet availla ovia oikein urakalla, ja pakko oli tämäkin toimenpide tehdä asunnon oviin. Ei pitäisi enää pystyä hyökkäämään makkariin keskellä yötä ja alkaa juosta rallia nukkuvan ihmisen päältä. Amos on myös erikoistunut asunnon ulko-oven avaamisyrityksiin, kahvaan hypitään, ovea raavitaan ja huudetaan kuin viimeistä päivää. Toivottavasti välioven kahvan kääntö auttaa tähänkin. Meteli nimittäin kuuluu aika "kivasti" rappukäytävään.

"Hei, sul on tarkennus ihan pielessä, mä oon täällä 
y l e m p ä n ä!!!"

Yllä olevan kuvan lipastoon tullaan testaamaan parin viikon sisällä (lue: jos/kun henkilökunta ikinä ehtii) Ikean toisenlaista lapsilukkoa, jossa osat asennetaan laatikoiden sisään (kuva alla). Erittäin skeptisesti tämänkin viritelmän toimivuuteen suhtaudutaan, sillä Amos on älykkyydeltään Einstein-tasoa, mutta kaiken kokeilemisessa on oma hauskuutensa, ja saapahan äijä taas uusia virikkeitä.


TOIM.HUOM: 
Tavoitteena tässäkin päivityksessä oli saada molemmista herroista tasapuolisesti kuvia julkaisuun, mutta Elliott, tuo liukas luikku, on alkanut vihata järkkärin läsnäoloa sen verran, että vaikka otettiin äärimmäiset metodit käyttöön (kuva yllä), mokoma karvasuikero pääsi aina livistämään.

23.5.2012

Etenee, etenee

Hiekkisprojekti menee tässä vaiheessa: Ökoplussan seassa on jo paakkuuntuvaa minipellettiä. Hyvin on kelvannut pojille. Mikrohiekasta eroon pääsy on ollut sanoinkuvaamattoman ihanaa: astmaoireilut ovat vähentyneet koko porukalla huomattavasti ja ällöttävää savipölyä ei ole enää joka paikka täynnä.

Parvekkeelle on saatu viimein edes jonkinlaista kalustetta. Pari klaffituolia riittäköön ensiavuksi, kunnes saadaan vähitellen jotain laadukkaampaa ja tukevampaa kalustetta möllötys-
alustaksi. Kyllä näistäkin osataan ottaa kaikki ilo irti. Mikäs siinä pitkäkaulojen kuikuillessa ulkomaailman tapahtumia.

Parvekkeella riittää myös öttiäisiä, joita on kiva jahdata ja pistää poskeensa. Koko kansaa pitkään askarruttanut Amoksen ja Elliottin hoikkuuden salaisuus on siis viimein paljastunut: paljon liikuntaa ja proteiinipitoinen hyttysdieetti.


19.5.2012

Kesää odotellessa

"Ja taas tulee raippaa meidän ihmisorjalle. Valitettavasti täytyy todeta, ettei ole asiat hirveesti edennyt sen suhteen, että saataisiin lämpöä ja säänkestäviä kivoja kalusteita parvekkeelle, jotta voisimme niille kivuta ja tuijotella tirppojen elämää. Kovin vilpoisa on tuuli ja parvekkeen betoni edelleen jäätävän kylmä. Eivät edes parvekkeelle levitetyt räsymatot auta varpaideni ahdinkoon, vaan joka askeleen jälkeen on pakko ravistella ikävä kylmyys pois tassuista (mikä - toim. huom. - on suupielet ylös nostava näky). Paikallaan jos hetken pönöttää, on turvallista seisoa vain kolmella tassulla, että se yksi edes säästyy paleltumilta."

Parempi olisikin poikain hengata vain saunassa kesähelteisiin asti. Varpaat vatsakarvojen lämmössä vedottomassa nurkassa - aaah! Elliottin nautiskellessa olotilastaan Amos, tuo supersankari, joka ei (vieläkään) tunne rajojaan, suunnittelee selkeästi jonkinlaista Spiderpig-kokeilua pitkin saunan kattoa.

"Ulkoa kuuluu välillä kummallista kiljahtelua. Ei oikeen korva ole vielä tottunut sellaiseen. Onko ne jotain.... LAPSIA, vai? YÄK, ihmislapsia meidän kulmilla!!!!!!!! Oikein laumoittain!! OMG! Menee jotenkin pasmat ihan sekaisin pelkästä ajatuksesta, ja korviin ottaa tuo meteli."

Kunnes lähestyvä kesä lopulta lämmittää parvekkeen ja hörökorvat viimein tottuvat pihalta kuuluviin riemun-kiljahduksiin, on keittiön pöytä turvallisin paikka parille arkajalka-vilukissalle tarkkailla lasin läpi maailmanmenoa.

6.5.2012

Uusi koti

Amos: "Me muutettiin! Hirveen stressaavaa aikaa tämä on ollut, ainakin meiän orjalle ja mulle. Olin jatkuvasti kovin huolissani ja hämmentynyt, kun en ymmärtänyt mitä kaikki tavaroiden ympäriinsä pyörittely tarkoitti."

Elliott: "Mun mielestä tää oli ihan positiivisella tavalla jännää aikaa. Olin pakkausvaiheessakin koko ajan emännän apuna. Kävin laatikoita läpi ja tarkistin, että kaikki tarpeellinen tulee varmana mukaan ja asiat sujuu niinku pitää, kun raukkis-Amos lähinnä kyyhötti sängyn alla. Mutta en mä sillai kauheesti jaksanut stressata tästä muutosta. Kunhan nojatuoliin pääsi lötköttämään aina välillä, kaikki oli hyvin."

Amos: "Muutamassa päivässä ollaan jo kotiuduttu uuteen asuntoon tosi hyvin. Ihan ykköslempparipaikka on s a u n a ! ♥♥♥ Molemmat ollaan ihan lumoutuneita siitä: ei ole mitään ihanampaa kuin piehtarointi lauteilla! Olen testannut kaikki saunan tarjoamat kiipeily-, raapimis- ja pureskelu-
mahdollisuudet läpi ja erilaisia hengailupaikkoja testatessani löysin viimein sisäisen kanani (kts. kuva yllä). Tutkimuksissani totesin puumateriaalin hieman pehmeäksi (kts. kuva alla)."

"Huomasin myös, että yksi ilmastointiventtiilin osa oli huonosti kiinnitetty, joten otin sen irti ja pelattiin sillä yksi erä lätkää Elliottin kanssa vessan lattialla. Emäntää ollaan autettu myös etsimään sopiva kohta meidän ainokaiselle huonekasville. Nyt se on monen vaiheen jälkeen päätynyt nurkkaan ja sen ympärille on kerätty muuta tavaraa. Tämä vaikuttaisi hyvältä sijainnilta, sillä se ei ole kertaakaan vielä kaatunut itsestään (aika outoja muuten tuollaiset itsestään kupsahtelevat kasvit), toisin kuin niissä aiemmissa paikoissa."

Elliott: "Ainoa miinus tässä kämpässä on se, että parvekkeella on tollanen verkko, joten me ei päästä hyppäämään alas, eikä lähistöllä oleviin puihin. Pöh."

Herrojen palveluskunta kiittää vielä tätäkin kautta verkottajia hienosta suorituksesta!

13.4.2012

Huippukunnossa

Viime viikolla herrojen kuljetusboksit otettiin yllättäen esille yläkaapeista. Pari päivää heille annettiin aikaa rauhassa tutustua niihin, nuuhkia ja vapaasti viettää aikaa niiden sisällä. Ilmassa leijui aavistus matkalle lähdöstä ja etenkin Elliott oli ihan innoissaan: ihminen vain katseli huvittuneena, kun balineesiprinssi kökötti boksin sisällä ja odotti kärsivällisesti lähtöä. Kun hetki viimein koitti (kuitenkin vasta seuraavana päivänä), hän meni kiltisti boksiin emännän pyynnöstä. Amoksen mieli-/muistikuvat kissaboksista saattoivat olla jonkin verran negatiivisempia, sillä vapaaehtoisesti häntä ei boksiin saanut. Lopulta joka solullaan vastaan paneva äijänköriläs saatiin tungettua laatikon sisään perä edellä. Kun ovikin oli lopulta saatu kiinni, alkoi diabolinen, tärykalvoja vavisuttava mouruaminen ja ryminä, kun telkeämisestään herneen kuonoon vetänyt lilapöksy sinkoili boksin laitoja vasten, kuin jääkiekkoilija. Ärtymys laantui, kun ulko-ovi aukesi ja päästiin matkaan. Autossa roolit vaihtuivat: Amos kaivautui pehmikkeisiin ja oli hiirenhiljaa, kun Elliott lauloi matkalaulun.

video
Mutta oi ja voi. Ei mentykään maaseudulle, vaan eläinlääkäriin! D: 

Helpompi tapaus eli Elliott pääsi ekana desinfiointiaineen tuoksuiselle pöydälle. Oli niin paljon uutta ja ihmeellistä ympärillä, että äkillisestä maisemanvaihdoksesta häkeltynyt otus ei huomannut mitään, kun sai tehostepiikin pyllyynsä. Sirukin laitettiin niskaan, tosin emännän mieltä jäi hiukan kaivertamaan kysymys, minne siru oikeastaan meni, sillä Elliottia paikallaan pitäessään tunsi myös piston omassa sormessaan. xD Hämmentävintä oli, että onnistumisestaan sataprosenttisen varma eläinlääkäri ei edes vaivautunut potilaan emännän mielenrauhan palauttamiseksi lukemaan sirua asennuksen jälkeen, mikä jätti vähän pahan maun suuhun kyseisestä eläinlääkäriasemasta. Palveluammatti se on eläinlääkärikin, eikä asiakasta saa jättää epävarmuuteen, etenkään, kun on kyse terveyteen liittyvistä asioista, olivatpa epäilykset kuinka naurettavia tahansa. Ei, että kissan tunnistesiru ihmissormessa olisi terveydelle huomattavan haitallinen. Joka tapauksessa, asia selviää viimeistään siinä vaiheessa, kun kaupan kassoilla alkavat varashälyttimet piippailla ilman selkeää syytä. ;)

Amoksen tsekkaus meni yllättävän sujuvasti, ainoastaan kauhusta kangistuneen kissan poistaminen boksista oli hitusen aikaavievää. Se oli piikki pyllyyn ja menoksi. Siruhan Amoksella on ollut jo kauan. Molemmat kissat läpäisivät tarkastuksen puhtain paperein.

Ihme kyllä, kummankin kissan hampaat ovat kuulemma erinomaisessa kunnossa. Ei näkynyt jälkeäkään hammas-
kivestä, mikä on hämmentävää, sillä hampaidenharjauksesta on meillä aina osattu luistaa tehokkaasti. Onkohan villasukan mässyttämisellä hampaita puhdistava vaikutus?

9.4.2012

Tötsyt


"Ekaks pienet henkoset.."

"Ja sit mennää notkuun johki mestaan..."

6.4.2012

1.4.2012

Amos 3 v.

Amoksen synttäreitä vietettiin jo maaliskuun 26. päivä, mutta kuvia ehdittiin ottaa vasta tänään. Hämmentävää, miten aika rientää! :O Jo k o l m e vuotta on tullut elettyä tämän persoonallisella äänellä varustetun villasukkavarkaan kanssa. Hän on mies, jolla riittää energiaa vaikka muille jakaa ja rohkeutta ilmaista voimakkaita mielipiteitä. Rinnassa sykkii suuri ja lempeä sydän, eivätkä tämän miehen hellyyden-osoitukset jätä ketään kylmäksi.

Onnea myös Amoksen sisaruksille!

25.3.2012

Lupaavia tuloksia

Ökoplus-kokeilu etenee hyvin. Molemmat kissat ovat asioineet normaalisti laatikolla, jossa on nyt noin puolet vanhaa mikrohiekkaa (Extreme Classic hajustamaton) ja loput Ökoplus-purua. Ilo on ollut havaita, että puupurua pojat jaksavat tonkia ainoastaan sen verran, mikä on tarpeellista, joten hiekkaa kulkeutuu tassuissa ympäri kämppää paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Mikrohiekka-aikakaudella Amoksella oli tapana kuopia hiekkaa vähän turhankin innokkaasti ja ilmeisesti hän välillä jopa ihan huvin vuoksi kävi laatikolla pyörimässä ja tonkimassa.

"Itekin halusit aina leikkiä kaivinkonetta hiekkalaatikolla. Miksen mä sais?"

Positiivisena muutoksena mainittakoon myös, että kissojen aivastelu ja astmaattinen yskiminen hiekkalaatikkokäynnin jälkeen on vähentynyt. Myös henkilökunta vetää keuhkoihinsa mieluummin havupuuntuoksuista puupölyä, kuin hienojakoisem-
paa savipölyä. Sisäilman laatu on paranemaan päin. Lisäksi kaksijalkaisen mielestä lattialla pyörivä isompi puumoska on huomattavasti vähemmän ärsyttävää jalkapohjaan kuin savihiekka, ja on mukavampi siivota pois, jos sitä on osunut kylppärin lattialla oleviin vesiroiskeisiin. Itse laatikon siivoaminen on myös muuttunut helpommaksi, sillä puupuru ei takerru ärsyttävällä tavalla kiinni laatikon reunoihin, kuten mikrohiekka.
  
Vapolta tuli pieni näytepaketti puupellettejä. Kookkaita ovat, kuten kuvasta näkyy, ja reunat terävän rosoisia ainakin ihmiskäteen. Testattiin myös puupelletin imukykyä ja puruksi hajoamista, eivätkä tulokset hirveästi vakuuttaneet. Tällä hetkellä näyttää jokseenkin epätodennäköiseltä, että näiden isoimpien lämmityspellettien käyttöön ikinä siirrytään. Pitäydymme kissoille tarkoitetuissa tuotteissa, jotta herrasväen herkät tassut pysyvät ehjinä ja laatikkokäynneissä säilyisi mielekkyys.

Jos Sinulla on positiivista sanottavaa Vapon lämmityspellettien käytöstä kissanhiekkana, ole hyvä ja kommentoi!

11.3.2012

Ruokaa myynnissä!

Tulipa tehtyä tilannekatsaus kissanruokakaapin sisältöön ja todettua, että sieltä löytyy ruokaa, joka meidän pojille ei sovi. Ruoat on tilattu Zooplussalta aikana, jolloin ei ollut vielä todettu kalan sopimattomuutta Elliottille. Kalapitoisia ruokia meillä ei nykyään siis syödä enää ollenkaan, Elliottilla menee vatsa sekaisin ja Amos ei vaan välitä märkäruoista.

Myynnissä olevat tuotteet: 
6 kpl Cosma Goldbrasse in jelly 85 g
parasta ennen -pvm: 18.12.2012
6 kpl Cosma Thunfish in jelly 85 g
parasta ennen -pvm: 25.3.2013

SUPERTARJOUS!!! 
NYT KAIKKI YHTEENSÄ VAIN 7 € 
(+ mahdolliset lähetyskulut)!! 

Jos kiinnostuit ja uskot myös, ettei kissasi vain nyrpistäisi nenäänsä ja kuopisi ilmaa lautasen ympäriltä, laita meiliä: POISTATÄMÄmissvanillafudge (at) gmail.com
Nouto esim. Turun keskustasta onnistuu.
EDIT 24.4.2012: Ruoat ovat menneet kaupaksi.

Muutoksen tuulet puhaltavat hiekkisrintamalla. Operaatio "Eroon mikrohiekasta" on alkanut! Hip hurraa! Tarkoituksena on siirtyä ekologisempaan ja ekonomisempaan materiaaliin eli paakkuuntumattomaan puupellettiin. Vaihe 1 käynnistyi tänä viikonloppuna: varovainen tutustuttaminen puumateriaaliin alkoi Möykkyblogin ohjeiden mukaisesti lisäämällä hitusen Ökoplussaa mikrohiekan sekaan.

Kuten kuvasta näkyy, puupurua ei paljon alkuperäisen hiekan sekaan mennyt, olisiko vain noin pari desiä. Siitäkin huolimatta vaikuttaa siltä, että alku olisi ainakin Amoksen reaktion perusteella saanut olla jopa v i e l ä k i n varovaisempi. Ensimmäinen ilta oli hirveää nirsoilua ja pissan panttaamista, ja emäntä oli jatkuvassa päivystyksessä siltä varalta, että Lilaukkeli tekee protestipissat sänkyyn tai johonkin muuhun yhtä ikävään ja työlääseen siivouskohteeseen. 

Huoli oli onneksi turha, ja nyt on nähty omin silmin, että molemmilta karvanaamoilta onnistuu asiointi laatikossa puun tuoksusta ja uudesta koostumuksesta huolimatta. Elliotthan on pentuna jo tutustunut puupohjaiseen hiekkaan, joten hänellä ei ollut minkäänlaisia ongelmia materiaalimuutoksen kanssa. Hidas muutosprosessi jatkuu korvaamalla vähitellen kaikki mikrohiekka Ökoplussalla, ja sen jälkeen siirrytään paakkuuntuviiin minipelletteihin. Viimeisessä vaiheessa siirrytään paakkuuntumattomiin, isompiin pelletteihin ja samalla tehdään pieni rakennemuutos astiaan, jotta putsaus helpottuu.

Yhtä innoissaan, kuin pojat ovat lisääntyvästä auringon-
paisteesta ja kevään tulosta, on henkilökunta ajasta, jolloin ei tarvitse ensin etsiä suurella vaivalla itselleen autokyytiä ja sitten selkä vääränä kantaa säkkikaupalla syntisen painavaa mikrohiekkaa loputtomilta tuntuvia kotirappusia pitkin. Puupelletit ovat halpoja ja ne voi keveytensä ansiosta noutaa kävellen - ja vielä lähikaupasta. Oh the joy!