Ei meno hiljene kaamoksen keskellä

Elliottilla tuli 5 vuotta täyteen viime viikolla - hip hip hooray! - minkä vuoksi edessänne on aiheeseen liittyvä pakollinen, sisällötön blogipäivitys, mielikuvitukseton pönötyskuva molemmista elukoista ja itseään toistavaa hokemista siitä, miten huikean nopeasti aika rientää. Vaikka ikää karttuu, Elliott se vain pysyy sydämeltään nuorekkaana ja pirtsakkaana, possunsydän maistuu, ja vatsa- ja pöksykarvat tuuhenevat tuuhenemistaan. Entinen (omistajan mielestä varsin outo) huomionhakumetodi, nurkassa seinää vasten hyppiminen, on vaihtunut sohvatyynyjen möyhennykseen - mikä loppujen lopuksi kuitenkin on varsin harmiton tapa verrattuna joihinkin hänen lilapöksyisen, vihreäsilmäisen kollegansa tempauksiin, joihin lukeutuvat spontaani jääkaappiin hyppiminen, ovien ja ikkunoiden aukaisu, ovien päälle hyppiminen ja niiden raapiminen ja järsiminen, ovien päälle hyppimisestä aiheutuva kattolamppujen irtoaminen, sulakekaapin oven avaus ja sen sisällön näpelöinti, (edelleen) kaiken villaisen ja neulotun esineistön totaalinen tuhoaminen, pesukoneeseen murtautuminen ja sen luukun kanssa rämppääminen sekä pehmoisten heijastimien rei'ittäminen. Ihan vain muutaman mainitakseni. Lista on loputon, mutta kaikkea ei aina voi muistaa samalla kertaa.

Herra A tuossa taannoin onnistui piristämään kaikkien elämää avaamalla pienellä raolla olleen ikkunan, josta verkko oli väliaikaisesti otettu pois käytöstä (syystä että ikkunaa ei saa kiinni kunnolla verkon ollessa paikallaan, mikä aiheuttaa jatkuvan vedon asuntoon) ja tipahtamalla 2. kerroksesta sateen pehmittämälle nurmelle, mutta tästäkin selvittiin vain omistajan lievähköllä sydänkohtauksella ja hermoromahduksella. Amos löytyi pihalta suht nopeasti fyysisesti ehjänä, mutta varsin pörröisenä ja ehkä ihan hitusen järkyttyneenä tapahtuneesta. Ainakin mouruilu ja rimpuilu oli melkoista sisään kannettaessa, mutta todennäköisesti se oli vain protesti emännälle omatoimisen ulkoilun keskeyttämisestä. Jatkossa täytyypi siis olla entistä tarkempana Amoksen älynväläysten kanssa (sitä kyllä kuvitteli olevansa täydessä hälytysvalmiudessa 24/7 jo valmiiksi). Aika ajoin tulee huokailtua itämaisen kissan omistamisen haastavuutta, mutta toisaalta eipä sitä mitään sohvaperunapersialaistakaan haluaisi.

Sopivan flutd-ruokavalion löytäminen tuottaa edelleen haasteita. Useita raakaruokia on kokeiltu, mutta Amos ei ole suostunut syömään mitään niistä. Muutama sentään kelpasi Elliottille, joten saatiin kivaa vaihtelua siihen ainaiseen possunsydämeen. Kuivaruokien kanssa on koettu lähinnä pettymyksiä: joko ruoan hinta on liian suolainen tai ruoasta aiheutuu selkeitä terveysongelmia. Viimeisimmän pettymyksen aiheutti Hill'sin leikatuille kissoille tarkoitettu kuivaruoka, jonka flutd-ravintoarvot olivat kyllä kohdallaan, mutta molempien kissojen silmät alkoivat rähmiä pahasti ja hiekkalaatikolla alkoi haista ammoniakki niin voimakkaasti, että se häiritsi kaikkia ruokakunnan jäseniä. Helpottavaa on kuitenkin, että molemmat juovat tällä hetkellä vettä riittävän ahkerasti ja nesteet myös poistuvat kropasta ilman ongelmia. Kunhan riittävästi käydään tarjontaa läpi yrityksen ja erehdyksen kautta, kenties se sopivakin ruoka tulee lopulta vastaan. Hope so, sillä aika työlästä tämä on.

Öljyonnettomuus yms

Tiivistä tunnelmaa Catmaxissa

Pissavaivaisella menee paremmin. Antibiootti vaikutti nopeasti, kontrollipissanäyte oli puhdas ja lääkärin määräämän erikoisruoan määrää on uskallettu vähitellen pienentää eivätkä oireet ole palanneet. Onneksi RC Urinary S/O High Dilutionia ei olekaan tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön, vaan lähinnä ensiapuruoaksi pahimman vaiheen yli, sillä sen korkea natriumpitoisuus saa eläimen juomaan ja pissaamaan hullun lailla, mikä tarkoittaa huikeaa kissanhiekan kulutusta - eikä varmaan kissastakaan ole kovin mukavaa ravata yhtä mittaa laatikolla.

Varsinaista salapoliisityötä on ollut etsiä uusia vaihtoehtoja aiemmin käytetyille, magnesium- ja kalsiumpitoisuuksiltaan liian korkeille kuivaruoille. Palveluskunnalla on vahvat mielipiteet RC:n tuotteiden korkeista viljapitoisuuksista ja niitä pyritään jatkossa välttämään. Struviitti- ja oksalaattikiteiden muodostumisen ehkäisyyn ja virtsan oikean pH-tasapainon ylläpitoon löytyy onneksi muiltakin valmistajilta monia tuotteita, ja tällä hetkellä varovaisessa kokeilussa ovat Profinen steriloiduille kissoille tarkoitettu kuivaruoka ja uutuus(?)merkki Canagan, joka yllätti positiivisesti huikealla lihapitoisuudellaan. Minkäänlaista nirsoilua ei ole esiintynyt, eli lupaavalta näyttää. Edullisuushan lihapitoisimmista kuivaruoista on (näennäisesti) kaukana, mutta ottaen huomioon, että tunteakseen itsensä kylläiseksi ja saadakseen kaiken tarvitsemansa kissan ei tarvitse syödä niitä yhtä paljon, kuin turhilla, kissan terveydelle haitallisilla viljoilla täytettyjä raksuja, joten hintalappu saattaa aluksi johtaa harhaan. Ruokavalion lihapitoisuuden lisäämisen etuina mainittakoon myös mm. hajuhaittojen huomattava väheneminen laatikolla, mitä voidaan pitää ihan positiivisena juttuna.

Lopuksi vielä kuvasarja epäonnisesta kissasta, joka sotkettiin vahingossa öljyllä. Meni Eforionit pitkin kauluria ja pahasti. Öljyn leviämisen joka paikkaan estääkseen sai emäntä sitten kuningasidean koko kissan pesusta, olihan edellisestä kerrasta vierähtänyt jo useampia vuosia. Ne, jotka omistavat kissan, joka ei ole tottunut säännöllisesti tapahtuvaan turkin vesipyykkäykseen, tietävät, että tietyn pienen, rajatun alueen peseminen on mahdotonta - ilman rauhoittavaa tai nukutusta ainakin!

Joten koko kissa vaan pyykkiin, kunnon shampoopesu, ja lopuksi vielä föönattiinkin. Oli siinä Pepukalla kestämistä.

Voi sitä murjotuksen ja murhaavien katseiden määrää, kun turkki oli vielä osittain kostea.

Tavoitteemme on aina pestä samaa kohtaa yhtä aikaa 

- 'n sync!

Kuivana poika oli heti taas onnellinen ja rakastava itsensä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ihanan anteeksiantava ja/tai lyhytmuistinen eläin! Ja voi miten pörheä ja pehmeän pumpulinen oli lopputulos. Vaikka öljy ei kokonaan rinnuksilta lähtenytkään (kiitos vaan, Virbac-shampoo)! Amosta, tuota ahkeraa pesulatyöntekijää käy kiittäminen, sillä parissa päivässä Elliottin kauluri näytti jo puhtaammalta.

Hmm, jännä tuoksu...

Kookosta! *suuri valaistuminen*

Bummer

Kävikin niin, etteivät pissavaivat niin vain tulehduskipulääkkeellä helpottaneet. Pissanäytteen saaminenhan ei ensimmäisellä lääkärikäynnillä onnistunut rakon oltua tyhjä, joten tarkkaa diagnoosia ei silloin ollut mahdollista tehdä. Kipulääkkeen ansiosta Amos ainoastaan oli ehkä hitusen levollisempi, mutta laatikolla ravattiin silti 5 minuutin välein paria tippaa ulos puristamassa. Muutama niistä saatiin viimein talteen (aika riemuvoitto ja tuuletuksen paikka emännälle) ja analysoitavaksi. Paljastui, että pissassa on verta ja virtsakiteitä. Monen mutkan, hikisen edestakaisen bussimatkailun ja turhauttavan säätämisen jälkeen saatiin lopulta pitkäkestoinen antibioottipiikki herran niskaan ja tehtiin jatkosuunnitelma pissanäytteiden ottamisesta parin viikon päähän ja tarvittaessa ultraus, jos tilanne ei ole helpottanut. Ruoka vaihdetaan virtsakiteitä liuottavaan erikoisruokaan ja herran veden juonti laitetaan erityisseurantaan. Näillä mennään ja toivotaan parasta.

Ajatus Amoksen totuttamisesta barffaukseen tuntuu päivä päivältä fiksummalta. Idea on ollut kypsymässä jo pidempään aivojen sopukoissa, aivan kuin vain odottamassa liikkeelle panevaa voimaa, ja nyt viimein saatiin riittävä syy alkaa tekemään asialle jotain. Ongelmallisinta on, että Amos on jo useamman vuoden ollut vannoutunut raksun mussuttaja, joka päivittäin tarjotusta teollisesta märkäruoastakin nuolee vain kastikkeet ja käy nenäänsä nyrpistellen kuopimassa ilmaa Elliottin possunsydänten ympärillä. Miten saada kuivaruokafanaatikko yhtäkkiä käännytettyä barffaajaksi? Onko se nirson kissaeläimen kohdalla ylipäätään mahdollista? Neuvoja ja reseptejä otetaan avoimin mielin vastaan.

Ei enää bussimatkailua, kiitos!

Uusi tuttavuus, FLUTD

Vaihtelu virkistää, joten viime aikojen satunnaiset pukluhuolet (joista blogiin ei ole ihmisorjan laiskuudesta johtuen jaksettu tarinoida) korvattiin pissa- ja kakkahuolilla. Viimeiset kolme päivää lilaäijä on tuskaillut laatikolla tiuhaan ja viimein tänään hänet ovelasti huijattiin eläinlääkärikäynnille naamioimalla homma kauppatorin pulujen ja lokkien vaanintareissuksi. Torin lintukannan vaanintaa tai ainakin intensiivistä tarkkailua toki tapahtui, mutta koppaan lukittuna, peiton alta - tuskin siis hurjan saalistajan omien toiveiden mukaisesti. Torin ihmisvilinä ja melutaso saattoivat myös pilata elämyksen. Paikallisbussi-

matkailu ei edelleenkään vaikuta olevan Amoksen mieleen. Ikävintä on kissamaisen aggressiivinen suhina, kun ovet aukeavat ja sulkeutuvat.

Aikamoinen soittelukierros piti jälleen kerran tehdä, että yleensäkin saatiin lääkäriaika samalle päivälle ja kävi kuten viimeksi, että kun 5-6 eläinlääkäriasemaa oli lopulta soiteltu läpi, yksi peruutusaika löytyi viimein PetVetistä. Viime kerrasta jäi ihan hyvät fiilikset, asiakaspalvelu oli ookoo, eikä kulkeminen julkisilla ollut mahdottomaksi tehty, joten hyvillä mielin sinne lähdettiin taas kerran. Ihminen ainakin, Amos ei niinkään.

Tapansa mukaan Amos oli järkytyksestä kankea lääkärin pöydällä, mutta niin ihanan kiltti ja helposti käsiteltävä (verrattuna esim. kotona tapahtuvaan lääkitykseen). Pissanäytettä ei valitettavasti saatu, sillä rakko olikin ihan tyhjä, joten virtsakivitukkeumahuolet lievenivät. Oppipa tumpelo omistaja myös palpoimaan oman kissansa suolistoa ja rakkoa, jotta vastaisuudessa jo kotona pystytään tekemään alustavaa diagnoosia pissa- tai kakkaongelmien laadusta. Hyvä niin. Mahtava eläinlääkäri - tällaista asiakkaan koulutusta lisää, kiitos!!!! Ei myöskään määrännyt (tod.näk. turhia) pojootteja, mikä on todella kunnioitettavaa. 

Huolet virtsakivistä siis näillä näkymin osoittautuivat turhiksi. Todennäköisempi syy ongelmiin on stressiperäinen ärsytys virtsarakossa, ja Amos sai tulehduskipulääkekuurin ja satunnaiseen ummetukseen mallasvalmistetta, joka osoittautui kotona molempien äijien mielestä aika namiksi mössöksi, kun ennakkoluuloista ensin päästiin.

Eläinlääkärin mukaan kuivaruokapainoitteisesta ruokavaliosta ei näiden ongelmien vuoksi tarvitse luopua, sillä pojat syövät lääkärin mielestä riittävän laadukasta ruokaa. Royal Caninilla ja muilla eläinkauppatasoisilla mahdollisimman vehnättömillä, soijattomilla ja kalattomilla tuotteilla jatketaan siis edelleen. Näin alkuun raksut kuitenkin liotetaan ummetuksen helpottamiseksi ja veden juomista kokeillaan lisätä muilla tavoilla. Pikaista paranemista odotellessa....

Lisätietoa FLUTDista: http://www.hillspet.fi/fi-fi/health-conditions/urinary-flutd.html

The big baby sijais"emonsa" hellässä huomassa

XX + XY

On se genetiikka vaan kiehtovaa! Kissankasvatuksen koukuttavuutta on kyllä varsin helppo ymmärtää, kun omienkin lapsosten piirteitä on niin hauska vertailla niiden vanhempiin. Amosta tosin on vaikea kuvata "normaali" ilme kasvoilla: intensiivinen, hönö ilme on vakio, kun on tarkoitus ottaa kuvia, joissa katsotaan suoraan kameraan. Linssin tarkennusäänet saavat aina skarpiksi, silmiin tulee läpitunkeva saalistuskatse ja korvien laaja ja levollinen hörötys vaihtuu tiukemmaksi ja korkeammaksi. Siitä huolimatta hitusen yhtäläisyyttä emoon ja isukkiin on havaittavissa. Vai mitä sanotte?

Hauskaa ja mielenkiintoista olisi myös nähdä muiden Vesi-pentueeseen kuuluvien nelivuotiskuvia. Kuvalinkkejä Amoksen sisaruksista voi laittaa kommentteihin.

Loisteen ja Pekon kuvat lainattu:
http://koti.welho.com/spalmgr2/Loistepelaa2pk.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZjPFU1JQxvNEUWq6EubcgZKOg71UfB1c0gqcDUtxOStSqUFNwytCgfmLF1MfXlnNcjNydQd-vVYGtSuktH9vyDrqhqamB_gYX1gG1gTo1iguJbLJNT5ZuS3B-y-dv5qRh2z7HNeItvuuR/s400/Pekko4_ar.jpg

Sleepy & Disaster

Yks heräs just vasta päiväunilta, kun toinen oli riehunut jo pidempään. "Aikainen kissa se nahkasuikaleet nappaa", tietää Amos.

Amos 4 vuotta

(klikkaa isommaksi)

Iso-Äijä täyttää tänään 4 vuotta. Onneksi olkoon! Kauhean lihaksikas ja jäntevä möhkäle hän on edelleen, painaa tällä hetkellä 5,6 kg. Joku itämaiskolleista enemmän tietävä osaisi varmaan sanoa, onko tuo paljon, vähän vai sopivasti. Tuntuu, ettei tuo ole tajunnut kasvuiän loppuneen ollenkaan. Vai onko kyseessä vain pakkomielteinen kehonrakennus? Pari vuotta sitten tuli törmättyä näyttelyssä Amoksen isään, Pekkoon, ja jo silloin tuli todettua, että Amos oli isukkiansa selvästi kookkaampi. Tällä lihasmassalla onkin helppo pomppia ovien päälle ja harrastaa sellaista akrobatiaa, että Elliottia hirvittää katsella vierestä. Laiskasta blogin päivitystahdista voi päätellä, että mitään maailmaa mullistavaa ei ole tapahtunut, vaan karvaherrojen elämä senkun jatkuu tavalliseen ja tuttuun tapaan villasukkia ja lapasia varastellessa, wc-paperia silputessa ja emännän kämppää karvatessa. Life is good.