20.11.2011

Valopilkut kaamoksen keskellä

Hetkeksi täytyy pysähtyä ja miettiä miten onnekas onkaan saadessaan elää näin kauniiden ja suloisten otusten kanssa. Monesti, kun elämä heittelee sitruunaa sitruunan perään, karvakavereiden läsnäolo on ainoa asia, joka saa suupielet edes hetkeksi nousemaan ylöspäin. He ovat onnekkaan tietämättömiä kurjista asioista, tai eivät ainakaan niistä näytä turhaa murehtivan. Heidän ansiostaan on masentavina kaamospäivinäkin noustava ylös, vaikka ei jaksaisi, he kannustavat toimimaan, vaikka pienintäkään valonsädettä ei näkyisi ja kiittävät hyvin tehdystä työstä hurisemalla, puskemalla ja järjestämällä huvittavia tempauksia, joilla pakottavat sinut nauramaan. Vaistotessaan, että ihmisen on paha olla he käyttäytyvät kiltimmin (ainakin silloin tällöin) ja tulevat syliin lämmittämään. Aika velikultia.

3 kommenttia:

Viivi kirjoitti...

Ihana nähdä teitä pitkästä aikaa:)
Olen samaa mieltä näistä elämän sulostuttajista! Kotiin tullessakin aina kolmen kissan vastaanottokomitea!

Sirpa ja Kollo kirjoitti...

Samaa mieltä - kissan lämpöinen, huriseva olemus saa hymyn ihmisen kasvoille. :)

Zepa kirjoitti...

Niinpä! Jopa aamulla herätessä voi hymyilyttää, koska heräämistä on odottelemassa kaksi kissannaamaa! Ja kotiin ei voi tulla pahalla päällä, koska on vastaanottokomitea joka sulattaa kaiken :-)