8.10.2009

Edistystä

Asiat etenevät: teleskooppivartinen karttakeppi löytyi! Kulutushysteriaa ja ihmismassoja vihaavan ihmisen oli lopulta astuttava sisään Stockmannille Hullujen Päivien aikaan. Näköjään karvantuotantoyksikköjensä eteen tekee mitä vain. Keppi ei tietenkään minkäänlaisessa halvennuksessa ollut, mutta henkilökunta ei näin olettanutkaan. Sitä seurasi käynti Tiimariin. Puuhelmivalikoima sattui kyseisessä myymälässä olemaan aivan säälittävä ja emäntää laiskotti eikä hän jaksanut enää lähteä muita liikkeitä kiertämään vaivaisten puuhelmien takia, joten hän otti ainoa tarjolla olevan tuotteen, 10 kpl pieniä helmiä pussissa, vaikka vähän arvelikin, että ne ovat väärää kokoa kepin päähän. Kotona totuus paljastui: helmet ja keppi eivät sopineet yhteen. Mitäpä tuosta! Täytyy suunnata seuraavaksi Sinooperiin ja koittaa vähän skarpata tuotteen valinnassa.

Väärän kokoisista puuhelmistä syntyi lattiaa vasten "kivasti" koliseva toukkaimitaatio-lelu. Pojat ottivat uutuuden erittäin avoimin mielin vastaan ja olivat kovasti täpinöissään toukasta.

Tänään, kun on ehditty vaikka mitä, niin ehdittiin myös ulkoilla. Tai paremminkin "käväistä ulkona". Pojat ruinaavat vieläkin ulos yhtä paljon kuin kesällä, eivät ilmeisesti muista, että siellä on nykyään aika vilpoista. Ja useimmiten vielä ällöttävän märkää!

"Lopeta se kuvaaminen, mennään jo!"

Vaatetuksesta huolimatta ulkona tarjetaan olla vain pieni hetki. Elliottille keväällä tehty violetti säärystinasuste ei tunnu enää riittävän lokakuun säihin, pitäisi kehitellä jotain lämpimämpää. Sitä paitsi molemmat pojat ovat kasvaneet tästäkin vaatteesta ulos. Liian pitkiä poikia!


Kulmakunnan komein säärystinmies wants out!

Ei kommentteja: