14.7.2009

Ihana aamu

Viime yö meni paastotessa kastraatiota varten. Pinna oli hieman kireällä koko porukalla, koska eräs pieni otus huusi nälkäisenä koko yön. Viideltä aamulla henkilökunta heräsi epämiellyttäviin ääniin: joku oksensi. Amos oli syönyt nälkäänsä omasta lapsuudenkodistaan saamansa sinivalkean fleecehiiren häntää ja noin 4 sentin pala sitä lojui nyt oksennuslammikossa, totta kai keskellä olohuoneen mattoa. Oksennus ja vähänkään syömäkelpoisilta näyttävät tavarat siivottiin tyynesti pois ja mentiin takaisin nukkumaan. Ei kulunut kuin tunti, kun emäntä heräsi hirveään meteliin ja ryntäsi taas katsomaan mitä olohuoneessa tapahtuu. Tällä kertaa Amos oli kiivennyt Kissoilta Kielletyille Hyllyille, tiputtanut lasiesineen ja huonekasvin lattialle. Multaa oli joka paikassa: pöydällä, tuoleilla, sohvalla, olohuoneen ja keittiön lattialla. Huonekasvi oli varmaan lentänyt komeassa kaaressa. Onneksi lasiesine oli pysynyt ehjänä. Ei kun siivoamaan, TAAS, tuumi emäntä todella riemuissaan ja kaivoi imurin ja lattiamopin siivouskaapista. Naapuritkin olivat varmasti yhtä iloisia aamukuudelta tapahtuvasta imuroinnista. Lisäksi havaittiin, että toisella hiekkalaatikolla oli yön aikana suoritettu menestyksekäs maansiirto-operaatio, ja useampi desi hiekkaa oli pitkin lattioita. Onneksi oli imuri jo valmiiksi esillä. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa emännän mielen valtasi hienoinen epätoivon tunne ja itsesyytökset tyyliin "oma vika, mitäs menit hankkimaan kissoja" ja "näinhän ne vapaapäivät menee rattoisasti kissojen sotkuja siivotessa", mutta hän lohduttautui ajatuksella, että a) edellä mainitut tapahtumat johtuivat poikkeusolosuhteista, ja vastaavaa paastoamistarvetta tuskin vähään aikaan tulee uudelleen, b) emännän useamman viikon kuumeilu ja kipuilu on laskenut stressinsietokykyä entisestään ja siksi kaikki asiat tuntuvat normaalia vaikeammilta ja c) Amos EHKÄ saattaa rauhoittua kastraation ansiosta. Ehkä. Edes vähän. Just a teeny tiny bit!! Tämähän on täyttä toiveajattelua ja itsepetosta, sillä Elliottinkaan meno ei rauhoittunut yhtään kastraation jälkeen. Mutta ainakaan ei ala merkkailla ja haista, sehän on se pääasia.

Joka tapauksessa upouusi kastraattipoika on nyt jo kotiutunut, ja taas oma energinen itsensä. Pirteä, äänekäs, erittäin hellyydenkipeä, ja ruokahalu on tallella. Hakureissulla tuttu MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ-huuto (joka voi kestää jopa 10 sekuntia) kantautui jo eläinlääkäriaseman pihalta emännän korviin ja aseman henkilökunta oli selvästi huojentunut päästessään huutajasta eroon, mikä oli varsin huvittavaa. Äänieristetty huone on aina emännänkin haaveissa välillä.

Fleecehiiri (kun se vielä oli ehjä), hirviö peilissä ja jännäpörrö

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Amos on siis todellakin kotiutunut. Voit kuvitella, etta meilla on nyt tooosi rauhallista, kun pentue on lahtenyt uusiin koteihin jatkamaan villiytta. Paljon rapsutuksia pojille! t.Sari/Kuuran porukka

Anonyymi kirjoitti...

Jokseenkin tutun kuuloista toimintaa:-D Loiste oli pienenä ihan mahdoton, yöllä tapahtui milloin mitäkin. Tosin ei meno tunnu kauheesti rauhottuneen. Neiti kotiutui muutama päivä sitten ja meno alkaa olla jo aika hurjaa taas. Yöllä kun silmiä sattu raottaan ja kylkeä kääntämään, niin on heti hiiri vieressä jota pitäisi heitellä Loisteelle:-)
T:Emilia (Loisteen mamma) + Loiste ja kumppanit