29.7.2009

Lomakuvia

Kissaherrat ja palvelusväki vaihtoivat maisemaa viikoksi. Useamman tunnin matkustaminen julkisilla kulkuneuvoilla kahden kissan kanssa jännitti etukäteen emäntää jonkin verran, etenkin kun selkäreppu-mallisen Sherpa-kissalaukun hankintasuunnitelmat menivät mönkään Stockmannin varastotilanteen näyttäessä nollaa ja tavarantoimittajien ollessa elokuun loppuun asti lomalla. Plan B oli sitten ostaa astetta isompi Atlas, johon menee kaksi pienikokoista kissaa vaivattomasti, ja kantaa omat tavarat selässä. Junamatkat sujuivat ongelmitta, mitä nyt Elliott sai tavanomaisen paniikkikohtauksensa automatkalla juna-asemalle, mutta rauhoittui junaan päästyään. Amos ei ollut moksiskaan auto- tai junamatkoista, otti ihan lunkisti. Mainio pieni maailmanmatkaaja! Amos myös kotiutui maaseudulle erittäin nopeasti, sillä Elliott esitteli paikat pikkuveljelle ja näytti miten hommat toimivat.

(klikkaa isommaksi)

Silmiähivelevän kauniit pahvilaatikot kuuluvat joka kissakodin sisustukseen. Boksistaan Elliott katselee, mitä ihmettä se pikkutirppa taas säheltää. Usein Amoksen riehuessa Elliott luo huvittavan huolestuneita katseita emäntään, kuin kysyen "pitäisikö meidän puuttua tuohon?" tai "onkohan sillä nyt kaikki kunnossa?".

Tuima katse omaa rauhaa etsivältä kissalta.
"Pitääkö sen aina seurata joka paikkaan?" Pitää.

Tarkkaavainen poika Amos havaitsi pesuhuoneen pyykkinarulla kirjavan valikoiman pyykkipoikia ja lauleskeli niille ainakin puoli tuntia varsin kovaäänisesti. Huutaminen ei tauonnut, vaikka pojalle annettiin pyykkipoikia alas tutkittavaksi. Kenties hän olisi mieluummin halunnut kiivetä itse naruille niitä katsomaan. Serenadi pyykkipojille kantautui alati pikkuveljestään huolehtivan Elliottin korviin ja hän tuli tarkistamaan, mikä pikkuista vaivaa. Peräpään tuoksuista se parhaiten selviää.

Kunnon löysäilyä. Niin veltolta meno toisinaan näyttää, että palveluskuntaa mietityttää, onko toinen herroista sittenkin ragdoll.

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Hauska lomakertomus!

Me olemme matkustaneet kerran junalla Cisun kanssa, hyvin meni. Paluumatkalla Cisu oli välillä jopa liian rohkea, olisi halunnut lähteä tutkimaan paikkoja pidemmällekin. Onneksi aina silloin avulias susikoira tms. pelottava haukku käveli junan käytävällä ja Cisu piiloutui heti kiltisti koppaansa. Toto ei olekaan kokeillut vielä kuin yhtä pidempää automatkaa, käyttäytyi paljon huonommin kuin veljensä...

Voin erittäin hyvin kuvitella Elliotin rasittuneen ja kysyvän katseen "MITÄ toi pikkurääpäle puuhaa ja EIKÖ me voida tehdä sille mitään" :) Niitä katseita on meilläkin nähty. EI oo helppoo olla iso ja viisas ja rauhallinen ja asua sählärin kanssa.